Mitä ihmettä? Koko Saudi-Arabian maajoukkue tulossa Eurooppaan, 9 siirtyi jo Espanjaan
Kuva: Getty Images
Saudi-Arabia selvitti tiensä ensi kesän MM-turnaukseen Venäjälle joukkueella, jonka kaikki pelaajat pelasivat Saudi-Arabian omassa kansallisessa sarjassa. Joukkueen taustoja on johdettu isolla rahalla aina, sillä vuosien saatossa Saudi-Arabian maajoukkueen valmentajina on nähty muun muassa Leo Beenhakker ja Frank Rijkaard.
Viimeisten MM-karsintojen aikana joukkuetta valmensivat maineikkaat Bert van Marwijk ja Gerardo Bauza, mutta kisapaikasta huolimatta kisaprojektin johtajaksi nimitettiin uusi mies, Chilen kanssa kisoista karsiutunut Juan Antonio Pizzi.
Nyt Saudi-Arabia on aloittanut uuden, varsin kummallisen hankkeen. Koko maajoukkue on tarkoitus tuoda ryminällä Eurooppaan kevätkauden ajaksi, jotta joukkue saa tuntumaa kovemmista peleistä. Projekti vieläpä aloitettiin kovimmalta mahdolliselta tasolta, Espanjan La Ligasta.
Euroopanvaltauspäämäärästä kirjoitti Ahdaaf-sivusto jo viime lokakuussa. Sen mukaan saudiarabialaiset pyrkivät saamaan mahdollisimman monta maajoukkuepelaajaansa kevään ajaksi Euroopan sarjoihin, päätähtäimen ollessa Italian ja Espanjan keskitason seuroissa.
Espanjalaismediassa kerrottiin sunnuntai-iltana, että yhdeksän saudipelaajaa siirtyy kevätkauden ajaksi lainasopimuksella Espanjan kahdella korkeimmalla sarjatasolla pelaaviin joukkueisiin.
Aquí están los 9 jugadores de Arabia Saudí que firman como nuevos jugadores de @LaLiga tras el acuerdo entre la Liga española y la Federación de Fútbol de Arabia Saudí. Llegan a @CDLeganes @cdnumancia @RealSporting @RayoVallecano @VillarrealCF @LevanteUD y @realvalladolid
La Liga (yes, la Liga, not the individual clubs) signs 9 Saudi Arabian players, who'll each go to a Spanish club.
LaLiga really does have some crazy ideas when it comes to their brand and what they feel is best for the league. Sadly none of them take into consideration the thousands of fans that live in Spain.
اللاعب فهد المولد، القادم من نادي الإتحاد، يلتحق بنادي ليفانتي ! مرحبا في لاليغا !
#سعوديون_في_لاليغا_الاسباني
#CVFNews | El saudí Salem Al Dawsari llega al #Villarreal. ¡Bienvenido! villarrealcf.es/noticias/indic…
CESIÓN I El internacional saudita Yahia Al-Shehri, refuerzo para la mediapunta
bit.ly/2DsPxd4 #BienvenidoYahia #سعوديون_في_لاليغا_الاسباني
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron


