Brasilialainen supertähti Neymar osoitti jälleen keskiviikkona olevansa ainakin aika ajoin aivan liian hyvä pelaaja Ranskan pääsarjaan Ligue 1:een. Neymar piti vastustajajoukkue Dijónin puolustusta ajoittain täysin pilkkanaan ja takoi tehotilastoonsa neljä maalia ja kaksi maalisyöttöä. PSG voitti ottelun murskalukemin 8-0, ja etenkin Neymarin kolmas osuma oli melkoista pujottelua vastustajan pelaajien lomitse.

Tehokkaasta iltapuhteestaan huolimatta Neymarin ilta päättyi kotiyleisön äänekkäisiin buuauksiin. Syykin oli vanha tuttu: kiista rankkarin ampujasta. PSG sai 83. minuutilla rankkarin, ja kotiyleisö olisi selvästi halunnut pitkäaikaisen lemmikkinsä Edinson Cavanin ampuvan, mutta pallon upottikin maaliin Neymar. Maali jäi pelin viimeiseksi.

Yleisö huusi Cavania pilkun vetäjäksi siksikin, että hän olisi noussut maalillaan PSG:n kaikkien aikojen maalintekijäksi. Cavanin illan ainoa maali (3-0) nosti hänet jo Zlatan Ibrahimovicin rinnalle tilastokärkeen. Molemmilla on maaleja seuran asussa nyt 156.

Neymar ei yleisön reaktiosta selvästi pitänyt. Pelin jälkeen hän asteli pukusuojan uumeniin pää painoksissa, sysäten ”Man of the match” -palkintonsa huoltajalle ja jättäen toimittajat ilman lausuntoja.

PSG-puolustaja Thomas Meunier sen sijaan jakoi medialle oman näkemyksensä Neymarin saamasta kohtelusta:

– Minulle se on pikkujuttu. Kun katsotaan maalilukemia, on aivan sama, jättääkö hän rankkarin Edille vai ei, Meunier kommentoi.

– Me kaikki tiedämme, että Edi tulee rikkomaan ennätyksen selvästi. Täällä rankkarit ampuu Neymar, enkä usko, että Cavanilla on mitään sitä vastaan.

– Me olemme ammattilaisia, ja ne maalit lasketaan joukkueelle, ei vain Neymarille tai Cavanille. Ymmärrän pettymyksen, mutta minusta se oli häpeällistä fanien taholta. Jos hänelle halutaan buuata, niin miksi sitten taputatte ja hurraatte hänelle, kun hän ohittaa neljä puolustajaa ja tekee maalin, Meunier kysyy.

Lähteet: Goal ja Guardian