Tottenham hankki PSG:n brassitaiturin – esiteltiin hauskalla videolla
Kuva: Getty Images
Paris Saint-Germainin brasilialaislaituri Lucas Moura siirtyy Tottenhamiin 5,5 vuoden sopimuksella. Sky Sportsin tietojen mukaan lontoolaisseura maksoi hänestä PSG:lle noin 29 miljoonaa euroa.
Lucas, 25, aloitti ammattilaisuransa kotimaansa Sao Paulossa, josta hän siirtyi PSG:hen tammikuussa 2013. Hän pelasi pariisilaisseuran riveissä 229 ottelua tehden 46 maalia.
35 kertaa Brasilian maajoukkueessa esiintynyt Lucas voitti PSG:ssä neljä Ranskan pääsarjan Ligue 1:n mestaruutta, kolme Ranskan cupia, neljä Ranskan liigacupia sekä viisi Ranskan supercupia.
Kuluvalla kaudella hän jäi kuitenkin nokkimisjärjestyksessä PSG:n uusien hankintojen Neymarin ja Kylian Mbappén taakse. Lucas pääsi pelaamaan ennen siirtoaan vain viidessä Ligue 1:n ottelussa, joissa hän oli kentällä yhteensä 71 minuuttia.
Tottenham kertoi uudesta hankinnastaan sosiaalisessa mediassa videolla, jossa puolustaja Serge Aurier kävelee seuran tiloissa. Ensin hän kohtaa Son Heung-minin, jonka kanssa hänellä on oma kättelynsä. Seuraavaksi vastaan tulee Dele Alli, ja sama homma toistuu, mutta eri liikkeillä.
Lopulta vuorossa on mystinen hahmo, jonka kanssa Aurierilla on myös oma kättelynsä. Videon päätteeksi paljastuu, että kyseessä on Auerierin entinen joukkuekaveri PSG:stä, Tottenhamin uusi hankinta Lucas Moura.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin