VPS:n uusi brassikärki tuli Suomeen entisen joukkuekaverin houkuttelemana: ”Hän on kertonut hyviä asioita Suomesta”

VPS tiedotti keskiviikkona hankkineensa hyökkäyspäänsä täsmävahvistukseksi 30-vuotiaan brasilialaisen Douglas Caen (uutinen). Douglas on hankittu Vaasaan suureen rooliin, eikä Veikkausliiga ole hänelle täysin vieras sarja. Suomessa kun pelasi viime kaudella jo Douglasille entuudestaan hyvin tuttu vanha joukkuekaveri Stenio, joka ampui FC Lahdelle kauden aikana yhdeksän maalia.
– En tiennyt paljoakaan Suomesta aiemmin, mutta läheinen ystäväni Stenio tuli pelaamaan FC Lahteen. Sen myötä aloin seuraamaan suomalaista jalkapalloa ja etenkin hänen edesottamuksiaan. Stenio on kertonut paljon hyviä asioita Suomesta ja tämän maan jalkapallosta, Douglas kertoo VPS:n kotisivujen haastattelussa.
– Olen onnellinen ja luottavainen siitä, miltä joukkue näyttää tällä kaudella. Tulin auttamaan seuraa ja joukkuetta. Aluksi muuttaminen Brasiliasta Suomeen oli vähän pelottavaakin, mutta siihen on tottunut nopeasti. Sopeudun uuteen ympäristöön koko ajan.
Douglas on pelannut koko tähänastisen uransa kotimaassaan Brasiliassa, mutta toistaiseksi suomalainen tapa pelata on tehnyt hyvän vaikutuksen mieheen.
– Pelaaminen tuntuu olevan täällä organisoidumpaa. Brasiliassa on yleisempää, että pelataan suoraviivaisesti ja yksilövetoisesti. Täällä pelataan selvästi kollektiivisemmin.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä