Bayern Münchenin entinen tähtipelaaja Lothar Matthäus toivoo, että seuran nykyinen päävalmentaja Jupp Heynckes jatkaisi roolissaan vielä ensi kaudella, minkä jälkeen Saksan maajoukkueen ykkösluotsi Joachim Löw ottaisi Münchenissä ohjat haltuun.

Heynckes palasi Bayerniin kolmatta kertaa valmentajan urallaan syyskuussa, kun Carlo Ancelotti sai potkut. Kertaalleen jo elääkkeelle jäänyt Heynckes solmi müncheniläisten kanssa loppukauden mittaisen sopimuksen, ja hän on useasti painottanut, että ei aio jatkaa seuran peräsimessä kuluvan sesongin jälkeen.

Saksalaislehdissä huhutaan kuitenkin, että Bayernin johtoporras yrittää kiivaasti houkutella Heynckesia jäämään vielä pidemmäksi aikaa.

Heynckesin jäämistä toivoo myös Matthäus.

– Se olisi unelmani, että Jupp jatkaisi vielä yhden vuoden ja sitten Joachim Löw siirtyisi Bayernin valmentajaksi vuonna 2019 menestyksekkään MM-turnauksen ja sapattivuoden jälkeen, sanoi Matthäus FourFourTwon mukaan.

– Jos Heynckes voi tuoda perheensä ja työnsä yhteen vielä yhdeksi vuodeksi, niin sitten hänen jäämiseensä on mahdollisuus. Jos hommat eivät suju perheen kanssa, hän lopettaa työnsä tämän kauden jälkeen.