Bayern Münchenin entinen urheilutoimenjohtaja: ”Oli virhe päästää hänet muualle”
Kuva: Getty Images
Bayern Münchenin entinen urheilujohtaja Matthias Sammerin mukaan seuran ei olisi pitänyt päästää Toni Kroosia Real Madridiin.
Kroos, 28, liittyi Bayernin organisaatioon 16-vuotiaana ja vietti Münchenin suurseurassa kahdeksan vuotta voittaen muun muassa triplamestaruuden (Bundesliiga, Saksan cup ja Mestarien liiga) kaudella 2012-13.
Kaiken kaikkiaan hän pelasi 204 virallista ottelua Bayern Münchenin edustusjoukkueessa, kunnes hän siirtyi kesän 2014 maailmanmestaruusturnauksen voiton jälkeen Real Madridiin.
Kroos on jatkanut voittojen tiellä myös Espanjassa, sillä hän on vajaassa neljässä vuodessa voittanut madridilaisten kanssa muun muassa kaksi kertaa Mestarien liigan sekä kertaalleen maan pääsarjan mestaruuden.
Saksan maajoukkueessa 80 ottelua pelannutta Kroosia pidetään laajalti yhtenä maailman parhaimmista pelipaikallaan. Sammer harmittelee, että Bayern päästi moisen kyvyn käsistään.
– Oli virhe päästä Toni muualle. Hänen lähtönsä oli meille huono asia, todella huono, sanoi Sammer Bildin haastattelussa.
– Mutta henkilökohtaisen kehityksen ja Tonin toiveiden kunnioittamisen kannalta siirto oli täydellinen päätös.
Muokattu 22.2.2017 klo. 10.30: Korjattu tekstiä ja otsikkoa. Sammer on seuran entinen urheilutoimenjohtaja.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- Juuri nyt: Argentiinan jalkapalloliitto tukee Gianni Infantinoa
- Ilves oli helisemässä Konferenssiliigassa – silti Kroatiassa näkyy pelko ensi viikosta
- Inter-vahvistuksen röyhkeä esiintulo veti sanattomaksi – voi verrata Diego Maradonaan
- Teemu Pukki muisteli uransa käännekohtaa – ”Se oli uusi alku”