Valmentajia kuunneltu – Valioliigassa tehty historiallinen päätös!
Kuva: Getty Images
Valioliiga on pääsyt yhteisymmärrykseen Englannin jalkapalloliiton (FA) sekä Englannin liigan (EFL) kanssa talvitauosta, joka nähdään Sky Sportsin mukaan ensimmäisen kerran kaudella 2019-20. Asiasta uutisoivat muun muassa BBC.
Useat valmentajat Valioliigassa ovat usein nostaneet talvitauon esiin. Pelaajien kuormitus Englannissa on kasvanut todella suureksi, varsinkin talven ruuhkaviikoilla. Useiden valmentajien mukaan Valioliiga antaa muille huippusarjoille tasoitusta esimerkiksi euro-peleissä kovien ruuhkaviikkojen takia ja siksi, etteivät pelaajat saa huilata juuri ollenkaan.
Muutoksen myötä luvassa on jokaiselle seuralle ja pelaajille 13 päivän tauko peleistä, mutta tauko voi osua eri seuroille eri aikaan. Joka tapauksessa tauko sijoittuisi helmikuulle, kun muissa huippusarjoissa tauko on yleensä sijoittunut joulu- ja tammikuulle. Tauon mahdollistaa esimerkiksi se, ettei FA Cupin viidennen kierroksen otteluissa pelata uusintaottelua. Mikäli ottelu on päättymässä tasapeliin, se pelataan ratkaisuun saakka. Lisäksi FA Cupin ottelut siirtyvät keskelle viikkoa.
Lisäksi Valioliigan kierros jaetaan kahdelle viikonlopulle. Päätös ei vaikuta ottelumääriin oikeastaan muuten kuin FA Cupin viidennen kierroksen uusintaottelut jäävät pois. Myönnytys on siinä mielessä melko pieni, mutta vapaapäivissä kuitenkin merkittävä. Top-5-sarjoista vain Bundesliigassa pidetään pidempi talvitauko.
Jos et näe alla olevaa twiittiä, voit katsoa sen tästä.
The @FA, @PremierLeague and @EFL have agreed in principle to a winter break, planned for February.
@martynziegler from The Times, who broke the story, explains how it could work...
#5liveBreakfast
@martynziegler from The Times, who broke the story, explains how it could work...
#5liveBreakfast
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
