Espanja aiheutti Argentiinalle historian kirjoihin jäävän tappion
Kuva: Getty Images
Ilman Lionel Messiä pelannut Argentiina joutui tiistaina melkoiseen ryöpytykseen, sillä se taipui Espanjalle harjoitusmaaottelussa peräti maalein 1-6. Tappio sivuaa Argentiinan kaikkien aikojen suurimpia tappiolukemia. Aiemmin se on hävinnyt samoin 1-6 -numeroin Tshekkoslovakialle ja Bolivialle.
Espanjan tehokkuus oli huimaavaa, sillä se osui tolppien väliin kaikilla kuudella laukauksellaan.
Tahtipuikkoa heilutti ottelussa eritoten Isco, joka viimeisteli uransa ensimmäisen hattutempun huipputasolla. Tehokkaita olivat myös yhden maalin tehnyt ja kaksi alustanut Iago Aspas sekä kaksi maalisyöttöä haalinut Marco Asensio. Espanjan muista maaleista vastasivat Diego Costa ja Thiago. Argentiinan ainokaisen puolestaan teki Nicolas Otamendi.
Iscon hattutemppu oli sikälikin historiallinen, että häntä ennen vain seitsemän pelaajaa oli pystynyt hattutemppuun A-maaotteluissa Argentiinaa vastaan. Listan tunnetuimmat nimet ovat brassilegendat Pelé, Rivaldo ja Ronaldo.
Argentina have suffered their joint-heaviest defeat; their third by a 6-1 scoreline:
1958: Czechoslovakia 6-1 Argentina
2009: Bolivia 6-1 Argentina
2018: Spain 6-1 Argentina
Totally blown away.
1958: Czechoslovakia 6-1 Argentina
2009: Bolivia 6-1 Argentina
2018: Spain 6-1 Argentina
Totally blown away.
6 - Spain have won 6-1 vs Argentina scoring their six shots on target (100%), the biggest win for Spain against a World Champion ever. Punch
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- KuPSin menestyksekäs eurotaival päätökseen – samalla tuli harmittava takaisku
- Viljami Sinisalolle iso onnistuminen Eurooppa-liigassa
- HBL: Helsinkiläisseura ulos sarjasta vedonlyöntiskandaalin vuoksi
- Optio käytetty! Maalitykki jatkaa Veikkausliigassa
- Mestarien liigan kohupelaajan väitetään myöntäneen törkeän tekonsa – paljasti totuuden joukkueelle
- Espanjalaismedia: Tässä on Lucas Bergströmin uusi valmentaja
- Haastattelu: Agon Sadiku avasi talven siirtoikkunan tapahtumia
- Simo Valakarin suojatin koomailu on nähtävä itse – ”Tämä on silkkaa komediaa”
- Atalanta nousi kahden maalin takaa-ajoasemasta voittoon viimeisellä sekunnilla
- Benjamin Källmanin pahimman uhkaajan taustalla erikoinen tarina
- Simo Valakarin suojatin koomailu on nähtävä itse – ”Tämä on silkkaa komediaa”
- Haastattelu: Agon Sadiku avasi talven siirtoikkunan tapahtumia
- Benjamin Källmanin pahimman uhkaajan taustalla erikoinen tarina
- Virallista: Saku Ylätupa palaa Veikkausliigaan
- HJK:n lento Euroopassa katkesi – PSG näytti, missä menee maailman huippu
- Pelaaja kosi naisystäväänsä kentällä – seuraavalla viikolla kävi nolosti
- Atalanta nousi kahden maalin takaa-ajoasemasta voittoon viimeisellä sekunnilla
- Tähtipelaajalta murtui leuka ja hampaat – Serie A:ssa nähtiin raju törmäys
- Virallista: FC Inter lainasi hyökkääjän Norjasta
- Espanjalaismedia: Tässä on Lucas Bergströmin uusi valmentaja



