Ville Jalasto kuuluu HJK:n luottopelaajiin tulevalla kaudella. Kokenut puolustaja kertoo HJK:n nettisivuilla julkaistussa haastattelussa peliuran jälkeisistä haaveistaan.

Jalasto on pelannut komean uran Norjassa ja tilille on kertynyt myös useampi ottelu Suomen A-maajoukkueessa. HJK:hon 31-vuotias puolustaja siirtyi kaudeksi 2016. Pelivuosia on vielä useita jäljellä, mutta mies on jalkapallon ohessa lukenut matematiikkaa ja peliuran jälkeen Jalasto saattaakin hypätä täysin toisenlaiseen ammattiin. Jalasto haluaisi mahdollisesti työskennellä tilastotieteen tai riskianalyysin parissa.

– Haluaisin kokea, miltä tuntuu tehdä työtä maanantaista perjantaihin ja pitää viikonloput vapaata, Jalasto sanoo.

Matematiikasta on ollut Jalastolle hyötyä myös jalkapallon parissa.

– Matematiikassa asioita joutuu ajattelemaan rationaalisesti ja huomaan, että tämä on siirtynyt myös pelaamiseen. Haluan selkeyttä, ja kaikenlainen epätarkkuus ärsyttää, mikä puolestaan saattaa joskus käydä joukkuetovereiden hermoille. Tämä on siis sekä vahvuus että heikkous, Jalasto sanoo.