Huuhkajiin ryminällä noussut laituri haluaa enemmän palloa: ”Pääsisin käyttämään vahvuuksiani”
Kuva: Juha Tamminen
Huuhkajien laituri Pyry Soiri haluaa pidentää Suomen tappiotonta putkea maanantaina Maltaa vastaan. Suomi on harjoitellut Turkin Belekissä kohta viikon päivät. Viime perjantaina joukkue kohtasi Makedonian maaottelussa, joka päättyi maalittomaan tasatulokseen. Tuo ottelu jätti joukkueessa paljon hampaankoloon varsinkin hyökkäyspelin osalta.
Soirin mukaan Huuhkajat ei halua pelata toista heikkoa ottelua putkeen.
– Minusta tuntuu, että kaikki haluavat parantaa seuraavaan matsiin. Tiedämme, että sekin tulee olemaan vaikea, mutta jos jokainen ottaa ekstra-askeleen, niin tulemme hoitamaan sen, Soiri kertoo Palloliiton Huuhkaja-TV:ssä.
Ovet paukkuen Huuhkajien rinkiin rynnännyt Soiri on ollut viime maaotteluissa Suomen tehokkaimpia pelaajia. Makedoniaa vastaan hän väläytti taitojaan, mutta ei päässyt niin paljon esiin kuin olisi halunnut.
– Haluaisin vielä enemmän palloa. Näin pääsisin haastamaan vastustajia ja käyttämään enemmän vahvuuksiani. Sellaisia pelejä vain tulee, jolloin pallo on enemmän keskellä ja tilaa on vähemmän. Näistä peleistä pitää oppia ja odottaa seuraavaa.
Yhteispeli muiden huuhkajien kanssa alkaa Soirin mukaan sujua, vaikka parannettavaa edelleen riittää.
– Olen aina sanonut, että minut on otettu tänne hyvin mukaan. Jokaisessa pelissä haluan näyttää ja mielestäni olen oppinut pelaamaan näiden jätkien kanssa. Koko ajan minä opin, mutta samalla myös muut oppivat tuntemaan minut pelaajana, Se on todella tärkeää joukkuepelaamisessa.
Suomi on pelannut seitsemän maaottelua putkeen ilman tappiota. Maltaa vastaan joukkue haluaa palata takaisin voittokantaan.
– Meillä on ollut viimeiset pelit hyvä draivi päällä ja siitä pitää jatkaa Maltaa vastaan, Soiri päättää.
Suomi – Malta pelataan maanantaina Turkin Belekissä klo 19.00. Ottelun näet suorana lähetyksenä Viasat Jalkapalloa ja Viaplay-palvelusta klo 18.50 alkaen.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin