Jalkapallo auttanut HJK:n huippulupausta elämässä – ”Minulle on naureskeltu ja puhuttu pahaa”
Kuva: Juha Tamminen
HJK:n 18-vuotias suurlupaus Enoch Banza aloittaa pian toisen kautensa Veikkausliigassa. Viime vuoden heinäkuussa Klubin edustuksessa debytoinut laitahyökkääjä oli seuran nuorin liigapelaaja.
Pukinmäen lähiöissä kasvanut Banza on syntynyt Suomessa. Nuorukaisen vanhemmat kuitenkin joutuivat pakenemaan 90-luvulla sisällisotaa Kongon Kinshahasta.
– Vanhempani ovat kertoneet meille lapsille, millaista elämä oli keskellä sisällissotaa. Heidän ympärillään kuoli ihmisiä. He näkivät ihmisiä tapettavan. Eivät he tienneet Suomesta mitään etukäteen, mutta tänne saavuttuaan he tiesivät olevansa turvassa, Banza kertoo HJK:n verkkosivuilla.
¨Banza on noussut HJK:n edustukseen saakka koko polun kautta. Ennen ykkösmiehistöä tutuksi tulivat HJK Malmi ja Klubi O4.
Jalkapallo on auttanut Banzaa myös elämässä. Nuorukainen on toisinaan kohdannut taustansa vuoksi ennakkoluuloja.
– Minulle on naureskeltu ja puhuttu pahaa, mutta en ole niistä koskaan välittänyt. Rumat puheet eivät osu minuun, sillä he eivät tiedä mistä puhuvat. Taitoni kentällä ova antaneet minulle itseluottamusta ihmisenä ja olen saanut muiden kunnioituksen, hyökkääjä avaa.
Banza pelasi viime kaudella kuudessa veikkausliigapelissä. Tänä vuonna hyökkääjälupaus on tehnyt kolmeen Suomen Cupin otteluun yhden maalin.
Lue koko juttu HJK:n verkkosivuilta tästä
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- TPS hakee osumaa siirtomarkkinoilta – nuorelle hyökkääjälle iso mahdollisuus Turussa
- Expressen: Allsvenskanin suurseura Ibrahim Cissén kintereillä
- KuPS kohtaa Puolan suurseuran Konferenssiliigan pudotuspeleissä
- Aftonbladet: Miika Takkula haluaa tutun valmentajan AIK:hon – neuvottelut käynnissä
- Bild: Anssi Suhonen löysi uuden seuran
- Pikkuhuuhkajien maalivahtivalmennukseen vahvistus KuPSista
- Virallista: HJK:sta tuttu Vicente Besuijen löysi uuden työnantajan
- Bold: Tanskan kärkiseura kiinnostunut Otto Ruopista
- Entinen Huuhkaja-pelaaja Juha Pirinen palaa Suomeen
- Benfican akatemian kasvatti FC Lahteen
- Bold: Tanskan kärkiseura kiinnostunut Otto Ruopista
- Bild: Anssi Suhonen löysi uuden seuran
- Maximilian Ibrahimović siirtyy toiseen huippuseuraan
- Virallista: HJK:sta tuttu Vicente Besuijen löysi uuden työnantajan
- Expressen: Allsvenskanin suurseura Ibrahim Cissén kintereillä
- Aftonbladet: Miika Takkula haluaa tutun valmentajan AIK:hon – neuvottelut käynnissä
- KuPS kohtaa Puolan suurseuran Konferenssiliigan pudotuspeleissä
- Jättipaukku Espanjassa! Álvaro Arbeloan aika Real Madridin päävalmentajana alkoi karmealla pullahduksella
- TPS hakee osumaa siirtomarkkinoilta – nuorelle hyökkääjälle iso mahdollisuus Turussa
- Entinen Huuhkaja-pelaaja Juha Pirinen palaa Suomeen