TPS hakee osumaa siirtomarkkinoilta – nuorelle hyökkääjälle iso mahdollisuus Turussa
Veikkausliigakauteen valmistautuva Turun Palloseura on vahvistanut hyökkäysosastoaan, kun laitahyökkääjä Samuel Anini Junior siirtyy turkulaisseuran riveihin 1+1-vuotisella sopimuksella.
TPS tiedotti perjantaina, että 23-vuotias Anini saapuu TPS:ään Käpylän Pallosta, jossa hän kantoi viime kaudella isoa vastuuta Ykkösliigassa. Anini pelasi kauden aikana 26 ottelua, joissa hän viimeisteli seitsemän maalia ja antoi kaksi maalisyöttöä.
Aninilla on entuudestaan kokemusta Veikkausliigasta. Hän debytoi pääsarjatasolla 19-vuotiaana HJK:sta lainalla ollessaan AC Oulun paidassa kaudella 2022 ja on sittemmin edustanut liigassa sekä IFK Mariehamnia että EIFiä. Veikkausliiga-otteluita Aninille on kertynyt yhteensä 34.
Useampaa seuraa jo edustanut Anini on sanojensa mukaan innostunut uudesta toimintaympäristöstään. TPS tarjoaa laitahyökkääjälle mahdollisuuden vakiinnuttaa asemansa ja lyödä läpi korkeimmalla sarjatasolla.
– Minulle on muodostunut kuva, että Tepsissä annetaan hyökkäyspään luovuudelle tilaa ja se sopii minulle hyvin, kertoo Anini.
– Minulla on jo kokemusta Veikkausliigasta ja odotukset tulevaan kauteen ovat isot. Koen, että parhaat pelini ovat vielä edessä, hän jatkaa.
- Arvio: Ronaldo-elokuva on sisällöllisesti kalseaa pullistelua – vika ei ole dokumentin kohteen
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Analyysi: Cristiano Ronaldon uran viisi parasta maaottelua
- Näkökulma: Portugali ei olisi sama ilman Cristiano Ronaldoa – yksi mies muutti kokonaisen jalkapallomaan
- Cristiano Ronaldon koskettava jäähyväiskirje portugalilaisille: ”Annoin kaikkeni Portugalin puolesta”
- Virallista: Cristiano Ronaldo päättää maajoukkueuransa
- Nyt jysähti – Harry Kanen uudesta sopimuksesta paljastui hurja tieto
- Virallista: Bayern München teki jatkosopimuksen Harry Kanen kanssa
- Mestarien liigassa tehtiin historiaa – suomalaisseuran karmea ennätys ei silti rikkoutunut
- Mestarien liigassa ennätykselliset murskajaiset – jo tunnin kohdalla 7–0!
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Nyt jysähti – Harry Kanen uudesta sopimuksesta paljastui hurja tieto
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Virallista: Cristiano Ronaldo päättää maajoukkueuransa
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- Mestarien liigassa ennätykselliset murskajaiset – jo tunnin kohdalla 7–0!
- Lamine Yamal laittoi taas ennätyksiä uusiksi – nyt jalkoihin jäi Kylian Mbappé
