Juventuksen Tuija Hyyrynen tietää, mistä menestys tulee: ”Seurassa on voittamisen kulttuuria”
Kuva: Juha Tamminen
Suomen naisten jalkapallolla pyyhkii hyvin. Maajoukkuepelaaja Tuija Hyyrynen nimittäin on ehdolla pelaajayhdistys FIFPro:n maailman vuoden 2017 tähdistöön.
Juventuksessa pelaava Hyyrynen kertoi Päivän lehdelle, että vaikka seura johtaa naisten Serie A:ta, pelit ovat todella haastavia. Myös häntäpään seurat voivat parhaimmillaan haastaa kärkijoukkueen.
– Sarjan heikoimmat jengit ovat heikompia, mutta en sanoisi siltikään, että mitään heittopusseja. Meillä on ollut vaikeita pelejä ”muka heikompia” joukkueita vastaan. Parhaat joukkueet ovat Brescia, Fiorentina ja Tavagnacco. Monella joukkueella on todella teknisiä ja taktisesti hyviä pelaajia. Olemme välillä tehneet paljon maaleja, mutta helppoja pelejä ei ole silti ollut, Hyyrynen pohti Päivän lehdelle.
Aiemmin muun muassa Umea IK:ssa ja HJK:ssa pelannut Hyyrynen kuitenkin tunnisti, että Juventus on tällä hetkellä todella vahva ja että seurassa vallitsee erinomainen henki.
– Seurassa ja joukkueessamme on voittamisen kulttuuria, emme vain suostu häviämään. Meillä on ollut todella tiukkojakin pelejä, ratkaisut ovat tulleet aivan viime minuuteilla. Olemme olleet tappiolla monta kertaa. En siis sanoisi todellakaan, että olisimme sarjassa ylivoimaisia. Meillä on ollut jopa onni myötä, Hyyrynen kertoo.
Vuonna 2017 Juventukseen hankittu 30-vuotias puolustaja kertoi lisäksi toivovansa, että pystyy uransa aikana kehittymään maailman huipuksi. Viimeaikainen FIFPro:n antama ehdokkuus kertoo, että Hyyrynen ei välttämättä ole kovin kaukana tavoitteestaan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin