Suomen A-maajoukkue pelasi virallisen maajoukkuetauon aikana kaksi harjoitusottelua Turkin leirillä. Makedonian kanssa puolustettiin maaliton tasapeli ja Maltasta Suomi nappasi komean 5-0-voiton. Mitä harjoitusottelut kertoivat maajoukkueen tilanteesta?

Suomi ei suoranaisesti yllättänyt pelisuunnitelmassaan Makedoniaa vastaan. Markku Kanerva halusi tukkia Makedonian hyökkäyspelaamisen kurinalaisella puolustamisella ja harjoitella kollektiivista puolustamista hieman kovempaa harjoitusvastustajaa vastaan. Maltaa vastaan Suomi pääsi hyökkäämään ja pelaamaan enemmän pallollisena.

Alla neljä kysymystä, jotka heräsivät Suomen harjoitusotteluista. Jutun lopussa myös ihannekokoonpano Turkin leirin perusteella.

Riittääkö keskikentän pallollinen peli?

Tim Sparv on hyvä keskikenttäpelaaja, mutta pallolliset ratkaisut Makedoniaa vastaan olivat heikkoja. Makedonia ja Malta ovat toki vaikeita verrattavia, mutta Glen Kamara on aina vakuuttanut, kun hän on keskikentän pohjalla pelannut A-maajoukkueessa. Sparv on kapteenina erittäin tärkeä pelaaja ja varmasti miehen tärkeys korostuu entisestään pukukopissa. Suomi tarvitsee silti keskikentän keskustaan myös pallovarmoja pelaajia, jotka pystyvät pelaamaan eteenpäin. Moshtagh Yaghoubi osoitti molemmissa peleissä tuovansa pallollista osaamista keskikentälle, vaikka hänet peliryhmityksessä pääasiassa laidalla nähtiinkin.

Kenen sitten pitäisi pelata Suomen keskikentällä? Mielestäni Kamaran näytöt ovat nyt sitä luokkaa, että hänen tulisi aloittaa keskikentän pohjalla. Myös Yaghoubi täyttäisi pallollisen pelaamisen edellytykset, joten keskikentän keskustassa voisi hyvin pelata kolme pelaajaa. Turkki-leirin näyttöjen perusteella keskikentän pelipaikat menisivät Sparville, Kamaralle ja Yaghoubille. Thomas Lam toisi vielä hyvän vaihtoehdon vaihtopenkin puolelta, mutta Rasmus Schüllerin osakkeet laskivat Makedonia-pelin esityksen perusteella.

Kaksi puhdasta hyökkääjä vai yksi?

Suomi pelasi Makedoniaa vastaan kahdella kärjellä ja Maltaa vastaan käytännössä yhdellä, vaikka kokoonpanossa Fredrik Jensen olikin ilmoitettu toiseksi hyökkääjäksi Teemu Pukin kanssa. Makedoniaa vastaan Pukki ja loukkaantunut Joel Pohjanpalo jäivät lähes täysin ilman palloja. Suomen keskikenttä ei pystynyt palloja hyökkääjille pelaamaan ja toisaalta yhteys keskikentän ja hyökkäyksen väliltä puuttui. Robin Lod pystyi omilla henkilökohtaisilla taidonnäytteillä tuottamaan harvoja tilanteita, mutta kollektiivisesta hyökkäämisestä ei ollut tietoakaan.

Maltaa vastaan Jensen pelasi vapaammassa roolissa Pukin alapuolella ja välillä myös laidalla. Jensenin hakeuduttua vasemmalle laidalle, Yaghoubi pystyi pelaamaan hieman keskemmällä. Hyökkääminen oli huomattavasti kollektiivisempaa, vaikkakin myös vastustaja oli eri tasoa. Suomi pystyi muodostamaan ylivoimia eri tavalla ja luomaan sitä kautta tekopaikkoja. Pukille yhdellä kärjellä pelaaminen tuntui sopivan paremmin.

Laitapelaaminen, oliko sitä vai ei?

Robin Lod pelasi vakuuttavat harjoitusottelut ja osoitti, että ainakin toinen laita on kunnossa. Yaghoubin käyttö vasemmalla laidalla oli hieman hämmentävää. Yaghoubi ei ole HJK:ssa laitapelaaja, eikä hänellä ole perinteisiä laiturin ominaisuuksia. Yaghoubi hakeutuikin, kuten sanottua, usein keskustaan tekemään peliä.

Suomella olisi nyt mahdollisuus peluutta selkeästi kahta laituria, Lodia sekä Pyry Soiria. Se vaatisi kuitenkin, että puhtaana kärkihyökkääjänä olisi vain yksi pelaaja. Silloin keskikentän keskustaan saataisiin pallollista varmuutta sekä puolustusvalmiutta. Laidalla olisi nopeutta sekä suoraviivaisuutta ja yksittäistä kärkeä pystyttäisiin hyödyntämään paremmin. Myös Jensen on hyvä vaihtoehto vasemmalle laidalle.

Kuka oikeaksi laitapuolustajaksi?

Kari Arkivuon lopettaminen maajoukkueessa oli juuri niin merkityksellinen kuin aiemmin ounastelin, lue juttu tästä. Albin Granlundin ollessa loukkaantuneena Joona Toivio nousi Makedoniaa vastaan oikeaksi laitapuolustajaksi. Toivio ei pelannut surkeasti, mutta hyökkäyssuuntaan keskuspuolustajan koulutuksen saaneella Toiviolla oli hyvin vähän annettavaa. Maltaa vastaan oikealla nähtiin FC Lahden myöhäisellä iällä kukkaan puhjennut Kalle Taimi, joka esiintyi varsin mallikkaasti.

Malta- sekä Jordania-otteluiden perusteella on vielä vaikea sanoa, onko Taimi kasvamassa Arkivuon saappaisiin. Granlund on luultavasti tässä vaiheessa vielä Suomen ykkösvalinta oikean laitapuolustajan tontille, mutta Taimi on ainakin hyvää vauhtia kasvamassa varteenotettavaksi kilpailijaksi.

Alla ihannekokoonpano Turkin leirin harjoitusotteluiden perusteella.