Palloliitto vastasi paljon puhuttaneeseen kysymykseen liittyen Suomen Cupin voittajaan ja euro-peleihin
Kuva: Juha Tamminen
Suomen Cupin finaali pelataan tänä vuonna eri aikaan kuin aiemmin on totuttu. Cupin mestari ratkaistaan jo toukokuussa, tarkalleen lauantaina 12. toukokuuta. Viime kaudella cupin finaali pelattiin syyskuussa.
Vaikka finaali pelataan jo toukokuussa, siitä huolimatta cupin voittaja ei pääse osallistumaan vielä tulevana kesänä Eurooppa-liigan karsintoihin, vaan vasta vuonna 2019. Tämä on muun muassa sosiaalisessa mediassa herättänyt ihmetystä.
Palloliitto otti asiaan kantaa Twitterissä ja kertoi syyn sille, miksi cupin voittaja ei pääse heti jahtaamaan paikkaa Eurooppa-liigaan.
– Päätös ei ole Palloliiton vaan UEFAn. Tämän kesän eurocupien karsintojen paikat on jo jaettu viime kauden perusteella, eikä toivo saada ”ylimääräistä” paikkaa UEFAlta ole alkuunkaan realismia, Palloliiton virallisella Twitter-tilillä kerrottiin.
Jos et näe alla olevaa twiittiä, voit katsoa sen tästä.
Piinataan sen verran vielä että kai tähän on muutos suunnitteilla? Eikös luontevinta olisi heti cup voiton jälkeen korjata palkinto pois eli europelit, kuten esim. Ruotsissa tehdään?
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa