Paul Pogban agentti väittää: ManU sai ranskalaistähden halvalla
Kuva: Getty Images
Manchester Unitedin Paul Pogban agentti Mino Raiola väittää, että hän säästi Unitedille yli 100 miljoonaa euroa, kun ranskalaistähti palasi Juventuksesta manchesterilaisseuraan.
Pogba, 25, siirtyi Unitediin kesällä 2016 silloisella maailmanennätyssummalla, 105 miljoonalla eurolla.
Raiola vakuuttaa, että Manchester United sai ranskalaistähden pilkkahintaan, vaikka Pogban otteet ovatkin ailahdelleet kuluvalla kaudella, ja hänet on jätetty viime aikoina useasti myös vaihtopenkille.
Jalkapallon superagenttina tunnetun Raiolan mukaan Pogban ja Juventuksen sopimuksessa oli pykälä, jonka ansiosta hän sai itse päättää, mihin seuraan hän siirtyy.
– Niin kauan kuin television lähetysoikeuksien hinnat kasvavat, tulee ”näyttelijöille” maksaa enemmän, kertoo Raiola hollantilaislehti Quotelle.
– Minä en aja hintoja yli rajan. Päinvastoin, katsokaa vaikka Pogban siirtoa. Manchester United maksoi hänestä 105 miljoonaa euroa, vaikka minusta heidän olisi pitänyt maksaa yli 200 miljoonaa.
– Pogba oli halpa pelaaja. Hänellä oli sopimuksessaan pykälä, jonka mukaan vain hän yksin – eikä Juventus – sai päättää, missä hän pelaa seuraavalla kaudella.
– He eivät voineet päättää hänen puolestaan. Pelaajan on aina pysyttävä tilanteen herrana. Juventus olisi voinut myydä hänet 200 miljoonalla Real Madridiin, joten itse asiassa Manchester United säästi 100 miljoonaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin