Suomifutiksen väriläiskä kohta jo vuoden poissa pelikentiltä – kommentoi kuntoutumista IS:lle
Kuva: Juha Tamminen
FC Honka valmistautuu pitkästä aikaa Veikkausliiga-kauteen. Samaa tekee myös pitkästä loukkaantumisesta kärsinyt Hongan keskikenttäpelaaja Duarte Tammilehto.
Tamimlehto siirtyi viime kaudeksi Honkaan. Tavoitteena oli nostaa Honka takaisin Veikkausliigaan ja tehdä paluu itsekin Veikkausliigan viheriöille tällä kaudella Hongan paidassa. Ikävä polvivamma pilasi kuitenkin viime kauden ja mies on ollut poissa pelikentiltä kohta vuoden. Tavoite on silti täyttymässä.
Tammilehto kertoi Ilta-Sanomien Pallokerho-ohjelmassa, että paluu häämöttää jo silmissä.
– Kiima alkaa nousta jo aika korkealle, Tammilehto kertoi.
Tammilehto oli jo lähellä päästä täydellä teholla mukaan joukkueen mukaan, mutta polvi ei vielä kestänyt.
– Vielä en ihan tarkkaan osaa sanoa päivämäärää (milloin pelaan). Olin jo osan joukkuetreeneistä mukana, mutta sitten tuli pientä oireilua polvessa. Polvi puhdistettiin tähystämällä pari viikkoa sitten. Pieni ”setback” tuli siinä neljästä kuuteen viikkoa.
Reilu kuukausi on kuitenkin, kuten mies itsekin sanoi, enää pieni takaisku. Tammilehdolla tulee näillä näkymin vuosi täyteen ilman virallisia otteluita. Edellisen kerran Tammilehto pelasi viime toukokuussa Gnistania vastaan.
– Vähän paluu viivästyy, mutta mielummin hoidetaan kerralla kuntoon kuin että otetaan heti uusi vamma, Tammilehto sanoi.
Voit kuunnella Pallokerhon lähetyksen tästä linistä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva