HJK leireilee parhaillaan Marbellassa. Sunnuntaina leirin ohjelmaan kuului kansainvälinen harjoitusottelu Norjan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavaa Sandnes Ulfia vastaan.

Norjalainen Sandnes onnistui yllättämään HJK:n ja nappasi 2-1-voiton.

– Surkea tulos meidän kannalta, ottaa päähän hävitä tällaiset pelit. Järki kuitenkin sanoo, että juuri näitä pelejä tarvitsemme juuri tähän aikaan vuodesta. Näistä saamme mahdollisuuden kehittyä voittavaksi joukkueeksi, HJK:n päävalmentaja Mika Lehkosuo kommentoi seuran nettisivuilla.

HJK:n ainokaisen teki Akseli Pelvas. HJK:n nettisivuilla julkaistussa otteluraportissa testipelaajat saivat kehuja. Brasilialainen João Klauss de Mello pelasi 60 minuuttia ja hän oli yksi joukkueen parhaimpia otteluraportin mukaan. Venäläishyökkääjä Pavel Dolgov sai 15 minuuttia peliaikaa ja onnistui hyvin.

Seuraavaksi HJK kohtaa Suomen Cupissa FC Hongan ensi viikon lauantaina. Lehkosuolla oli selvät suunnitelmat Metroderbyyn.

– Vaikka ottelusta jäi paska maku suuhun, lähdemme pää pystyssä kohti Honka-peliä. Silloin on taas mahdollisuus pelata parempaa peliä ja näyttää, että pystymme voittamaan.