HJK:n brassivahvistus kertoi HS:lle lapsuudestaan: ”En liikkunut yksin lainkaan”
Helsingin Jalkapalloklubi tiedotti maaliskuussa, että se on lainannut brasilialaishyökkääjä João Klauss De Mellon saksalaisseura Hoffenheimista vuoden sopimuksella.
Klauss, 21, oli vakuuttanut HJK:n valmennuksen harjoitusleirillä Espanjassa. Hän siirtyi Hoffenheimin organisaatioon viime vuonna, mitä ennen hän kerrytti jalkapallo-oppiaan kotimaansa suurseuroissa.
Brassihyökkääjä kertoi lapsuudestaan Helsingin Sanomien haastattelussa.
Klauss varttui Etelä-Brasiliassa Santa Catarinan osavaltiossa, 200 000 asukkaan Criciúman rannikkokaupungissa. Jo 9-vuotiaana hän oli päässyt maan mestaruuden kolme kertaa voittaneen Internacionalin juniorijoukkueeseen.
– Ensimmäisen vuoden jälkeen seura sanoi, että minun pitäisi päättää, panostaisinko täysillä jalkapalloon.
Perhe päätti, että pojan jalkapallouraan haluttiin panostaa. Klaussin vanhemmat olivat eroamassa samoihin aikoihin. Kymmenvuotiaana hän muutti äitinsä kanssa puolentoista miljoonan asukkaan Porto Allegreen. Isä ajoi viikonloppuisin kolme tuntia tapaamaan poikaansa.
– Se oli vaikea vaihe elämässäni, kun vanhemmat erosivat, ja siirryin turvallisesta pienestä kaupungista vaaralliseen miljoonakaupunkiin. Vanhemmat olivat vahvasti tukemassa minua tavoitteessani.
Porto Alegressa nuori Klauss näki asioita, joihin hän ei ollut ennen tottunut.
– Näimme päivittäin kotikadullamme erästä koditonta miestä ja autoimme häntä. Hän tuli väliin, kun äitini joutui ryöstöyrityksen kohteeksi. Minä juoksin kerran karkuun poikalaumaa, ja pääsin kotiini turvaan ennen kuin he saivat minut kiinni. Porto Alegressa en liikkunut yksin lainkaan.
13 vuoden iässä Klauss joutui jättämään Internacionalin. Seuraavaksi vuorossa oli Esporte Clube Juventude, joka piti majaansa puolen miljoonan asukkaan Caxias do Sulissa.
– Vanhempani olivat huolissani, miten kestän sen, että jouduin lähtemään Internacionalista. En osannut suhtautua niin vakavasti muutokseen. Ajattelin koko ajan, että minusta tulee ammattijalkapalloilija.
Vuotta myöhemmin hän siirtyi Porto Alegreen toiseen suurseuraan Grêmioon, josta hän siirtyi lopulta Hoffenheimiin.
Klauss ei ollut saanut järin imarreltavaa kuvaa suomalaisen jalkapallon tasosta, johon hän on kuitenkin ollut tyytyväinen.
– Mielestäni taso on hyvä, en ole nähnyt vielä yhtäkään huonoa joukkuetta. HJK:n valmennus on todella hyvä ja tekee laadukasta työtä. Olen ollut tosi onnellinen päätöksestäni.
Klauss on aloittanut kautensa lupaavasti. Hän onnistui maalinteossa heti Veikkausliigan debyytissään Ilvestä vastaan ja osui puiden väliin myös keskiviikkona 1-0-voitossa Seinäjoen Jalkapallokerhon vieraana.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin