HJK:n kyseenalainen rankkari puhutti: ”Se oli aika iso päätös”
Kuva: Juha Tamminen
Puolustava Veikkausliigan mestari HJK aloitti kautensa 3-1 -voitolla Ilveksestä ja valtasi heti paikkansa pääsarjan kärjessä (raportti). Vierasjoukkue Ilves pani HJK:n kuitenkin ahtaalle ja johti ottelua vielä vartti ennen loppua.
HJK:n loppukiri käynnistyi Klaussin menestyksekkäästi ampumasta rangaistuspotkusta pelin 77. minuutilla. Toppari Jani Tanska yritti pelata palloa, mutta Riku Riskin mentyä nuriin pallo vietiin pilkulle.
HJK:n pelaajat olivat anelleet rankkaria jo reilut 20 minuuttia aiemmin, kun pallo osui rangaistusalueella toisen topparin Tatu Miettusen käteen. Tuolloin tuomari tulkitsi tilanteen tahattomaksi, mutta vähän myöhemmin pilkku heltisi.
Ilveksen päävalmentaja Jarkko Wiss harmittelikin joukkueensa kannalta kohtalokasta rankkarivihellystä ottelun jälkeen.
– Meillä oli erittäin positiivinen peli-ilme tänään. Otimme vastaan HJK:n painostusta, mutta hyödynsimme tilanteenvaihtoja hyvin. Ajatus pysyi kasassa. Harmittaa todella paljon pelaajien puolesta, Wiss voivottelee Ilveksen kotisivujen haastattelussa.
– Sitten tuli tasoitukseen johtanut pilkkutuomio. Ennen virallista lehdistötilaisuutta en ollut nähnyt tilannetta videolta, mutta nyt olen. Mielestäni kyse ei ollut rikkeestä.
– Joskus tuomari saattaa olla heikosti sijoittunut tai murtua suuren kotijoukkueen paineen alla. En tiedä, mistä nyt oli kyse, mutta aika iso päätös se oli. Se siitä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä