HJK:n tähtipelaaja avautui IS:lle – kertoi todelliset syyt, miksi pelit Ruotsissa päättyivät: ”Hän teki aika pa*kamaisesti”
Kuva: Juha Tamminen
Nikolai Alho siirtyi täksi kaudeksi takaisin HJK:hon. Alho pelasi viime kauden Allsvenskanissa Halmstadissa, mutta pesti loppui kesken kaiken.
Halmstadin puheenjohtaja Tony Karlsson sanoi, että viime syksynä, että Alholta odotettiin enemmän ja siitä syystä hänen sopimuksensa olisi purettu. Halmstad putosi viime kauden päätteeksi Superettaniin.
– Sitä ei ikinä haluaisi miettiä asioita liian itsekkäästi, mutta siinä tilanteessa oli pakko. Mietin, pitäisikö vaan sanoa seuralle, että jos tipumme, haluan lähteä ilmaiseksi, Alho kertoi Ilta-Sanomille.
Alhon mukaan sopimus purettiin hyvässä hengessä ja syynä oli nimenomaan se, ettei Alho kokenut Ruotsin toiseksi korkeinta sarjatasoa sopivaksi hänelle. Siksi Alho näki parhaakseen lähteä Ruotsista takaisin HJK:hon.
– Joku oli kuitenkin vuotanut jutun mediaan. Kun kuulin Tony Karlssonin sanoneen medialle, ettei seura ollut tyytyväinen ja se käytännössä antoi minulle potkut, olin todella ihmeissäni, Alho sanoi.
Jos Halmstad olisi säilynyt Allsvenskanissa, niin Alho olisi jatkanut ehdottomasti Ruotsissa. Alho oli todella pettynyt seurapomon puheisiin.
– Noin ei pitäisi tehdä. Olimme lyöneet kättä päälle ja sopineet, ettei asiasta puhuta mediaan. Pidin lupaukseni, mutta hän teki aika paskamaisesti, Alho totesi.
Lue IS:n juttu kokonaisuudessaan tästä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin