Hollannin maajoukkuelegenda Ruud Gullit uskoo Gennaro Gattuson tarvitsevan vielä aikaa, ennen kuin hänet voidaan arvioida valmentajana. Entinen Italian maajoukkuemies on nostanut AC Milanin uuteen lentoon nostamalla vanhan seuran alle puolessa vuodessa taisteluun europaikoista.

Gullitin mielestä Gattusolla on kuitenkin vielä todistettavaa.

– Hän on vasta aloittanut. Toivon hänen pärjäävän hyvin. Tarvitsemme kuitenkin aikaa arvioida häntä kokonaisesti, ainakin kolme vuotta. Voin nyt vain toivoa, Gullit sanoi RMC:lle.

Gattuso solmi juuri jatkosopimuksen Milanin kanssa onnistuiden ensimmäisten kuukausien jälkeen. Italialainen korvasi erotetun Vincenzo Montellan marraskuun lopulla.

Lähde: Football Italia