Huuhkajien pelaajan joukkue lakkoon – palkkoja maksamatta viime vuodelta lähtien

Huuhkajien keskikenttäpelaajan Robin Lodin seurajoukkueen Panathinaikosin pelaajat ovat ryhtyneet lakkoon. Pelaajat ovat ilmoittaneet seuran puheenjohtaja Vasilis Konstantinoulle, etteivät he aio harjoitella, kunnes seura maksaa heille vähintäänkin rästissä olevat viime vuoden palkat.
Panathinaikos-pelaajien treenilakko alkoi maanantaina. Viime vuodelta rästissä ovat marraskuun ja joulukuun saatavat, eikä treeneihin aiota palata, kunnes edes nämä palkat on kuitattu.
Panathinaikos tuomittiin viime viikolla menettämään kolme sarjapistettä, sillä se oli velkaa saksalaispuolustaja Jens Wemmerille puoli miljoonaa euroa. Pistevähennyksen myötä Panathinaikos putosi Superliigassa sijalle 11, mutta silti sillä on yhä matkaa putoamisviivaan kahdeksan pistettä. Seura voi saada pisteet takaisin, mikäli se pääsee Wemmerin kanssa sopuun ja maksaa velkansa 15 päivän aikarajan puitteissa.
20 Kreikan-mestaruutta voittaneella Panathinaikosilla uskotaan olevan vakavia vaikeuksia saada lisenssiä ensi kauden Superliigaan talousvaikeuksiensa vuoksi. Alkuperäinen takaraja lisenssihakemuksille oli maaliskuussa, mutta takarajaa pidennettiin tämän viikon sunnuntaihin uuden TV-sopimuksen takia.
Lähteet: AS ja Agorasport
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- Shakhtar-luotsi Arda Turan Ilves-pelin alla: ”Valitsemme parhaan avauksen toteuttamaan strategiaamme”
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Santeri Haarala saattaa jättää Djurgårdenin – seurapomo: ”Herättänyt kiinnostusta”
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan