Ilveksellä uskomaton yliote KuPS:sta – ”Jostain syystä aina kääntyvät meille”
Kuva: Juha Tamminen
Urheilumaailma elää tilastoista – loogisista ja vähän mystisemmistä. Kaikkia tilastoja ei aina ole helppo selittää ja ymmärtää, mutta kun putki venyy pitkäksi, voi siitä kasvaa ottavalle osapuolelle melkoinen peikko.
Tällainen uhkaava peto Kuopion Palloseuralle on Tampereen Ilves. Vaikka vuodet, pelaajat ja taktiikat vaihtuvat, ei KuPS pysty Ilvestä kellistämään. Ei, vaikka se itse onkin sijoittunut pääsääntöisesti tamperelaisia ylemmäs sarjataulukoissa.
Eilen Telia 5G Areenalla Helsingissä kohtasivat niin sanotussa ”evakkopelissä” lainakotikentällään pelannut viime kauden pronssiryhmä Ilves ja hopeajoukkue KuPS, ja jälleen kerran Ilves osoittautui paremmaksi. Loppulukemat kirjattiin Ilveksen eduksi 2-1.
Voitto oli Ilvekselle keskinäisistä otteluista jo kahdestoista perättäinen, ja mikä erikoisinta, kaikki pelit ovat päättyneet tamperelaisten eduksi yhden maalin erolla. Ilves ei ole hävinnyt KuPS:lle missään kilpailussa yli 20 vuoteen. Erityisiä vaikeuksia kuopiolaisille on tuottanut maalinteko, sillä kymmenessä viimeisessä sarjapelissä se on tehnyt Ilvestä vastaan vain kolme maalia.
– Tasaisia pelejähän nämä ovat olleet, ja jostain syystä ne aina kääntyvät meille. Mielestäni olimme hyvin uhrautuvaisia. Pieniä ongelmia oli pelaajien läheltä puolustamisessa, kun ei uskallettu iskeä kunnolla kiinni. Kun aloimme tehdä sitä, niin saimme riistoja halutuilta alueilta, Ilveksen valmentaja Jarkko Wiss analysoi eilistä ottelua Ilveksen kotisivuilla.
– Olen hyvin tyytyväinen tärkeisiin pisteisiin. Joukkue piti päänsä kylmänä, eikä antanut tämän evakkomme häiritä pelisuorituksia. Teimme oman game planin, joka onnistui.
Pitkän talven jälkeen päästiin jälleen avaamaan lauluääni. Tanssijalka olikin jo voitetun pelin jälkeen lämmin!
#ilves #keltavihreä
#ilves #keltavihreä
15-vuotias Naatan Skyttä ensi kertaa valokeilassa aikuisten tasolla!
Ilves vs. KuPS alkaa reilun puolen tunnin kuluttua
#ilves #keltavihreä #veikkausliiga #ILVKUP
Ilves vs. KuPS alkaa reilun puolen tunnin kuluttua
#ilves #keltavihreä #veikkausliiga #ILVKUP
LUE MYÖS:
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Käsittämätön tilanne tallentui videolle – kärry jyräsi ex-valioliigapelaajan
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa
- Yllätys: Tällaista roolia Zinedine Zidane kaavailee Kylian Mbappélle
- KuPS-pelaaja teki äärimmäisen harvinaisen maalin – nämä muistetaan aina
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- KuPS-pelaaja teki äärimmäisen harvinaisen maalin – nämä muistetaan aina
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa
- Suosio lähes kuin Martalla – yliopistopelaaja vetoaa miehiin
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Käsittämätön tilanne tallentui videolle – kärry jyräsi ex-valioliigapelaajan
- Entiselle Arsenal-kapteenille ”unelmapesti”
