Jänkä derby tekee paluun! – RoPS-legenda ylistää pohjoisen joukkueita: ”Se tuo kipinää”

Kauden ensimmäinen Veikkausliigaan Jänkäderby on edessä sunnuntaina, kun RoPS isännöi PS Kemiä. RoPS:n legendoihin kuuluvan Arto Autin mukaan kaksi joukkuetta Pohjois-Suomesta Veikkausliigassa tuo virinää koko alueelle.
Nykyään kuntosaliyrittäjänä toimiva Autti on edelleen runsaasti tekemisissä seuran kanssa.
– Päivittäin tulee seurattua RoPS:n tekemisiä. RoPS:n pelaajat treenaavat kuntosalillamme, joten siinä tulee usein vaihdettua muutamia sanoja ja lisäksi tulee tietenkin käytyä peleissä ja joskus treenejä katsomassa, Autti kertoo SuomiFutis-sivustolle.
RoPS on ollut yksi ensikierroksen yllättäjistä. Se on voittanut kaikki kolme peliään päästämättä maaliakaan. RoPS muuttui talven aikana, kun Toni Koskela nimitettiin joukkueen uudeksi päävalmentajaksi Pikkuhuuhkajien peräsimeen siirtyneen Juha Malisen tilalle.
Talven esitykset olivat varsin epätasaisia eikä joukkue esimerkiksi selvinnyt jatkoon Suomen Cupin lohkovaiheesta. Autin mukaan joukkueeseen kauden alla liittyneet Taye Taiwo ja Guirlain Wato Kuaté ovat osoittautuneet oikeanlaisiksi hankinnoiksi.
– Onhan tuo tosi hieno startti. Talvella peliesitykset vaihtelivat ja pelityylin muutos vaatii oman aikansa. Malisen tyyli oli aika erilainen kuin Koskelan. Palaset tuntuivat loksahtavan kohdilleen, kun Taiwo tuli vasemmaksi pakiksi ja keskikentälle tuli vahva Kuate. He ovat sitoneet joukkueen yhteen.
Veikkausliigassa nähdään tällä kaudella jälleen Jänkäderbyt, kun RoPS ja PS Kemi taistelevat Pohjois-Suomen herruudesta. Autti iloitsee vilpittömästi myös kemiläisten menestyksestä.
– On tosi mahtava asia, että täältäpäin on kaksi liigajoukkuetta ja se antaa paljon kipinää pohjoiseen. Vaikka olemme vihollisia, niin toivomme PS Kemille myös parasta. Kunhan ovat RoPS:n alapuolella sarjassa, Autti heittää.
Autti ennakoi, että RoPS:n vahva alkukausi saa jatkoa sunnuntain derbyssä.
– Olin katsomassa, kun Kemi pelasi Interiä vastaan Rovaniemellä, ja jos sitä vertaa RoPS:n pelaamiseen tällä hetkellä, niin RoPS on otteluun lähdettäessä varmasti ennakkosuosikki. Varmaan todennäköisyydet ovat RoPS:n puolella 60-40. Jos RoPS pelaa niin kuin he ovat pelanneet tähän mennessä, niin kyllä heidän pitäisi tämä ottelu viedä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Djurgården putosi Konferenssiliigasta – Jani Honkavaara kiitti kannattajia: ”Voimme olla ylpeitä”
- Malick Thiaw herättänyt Saksan suurseurojen kiinnostuksen
- Jani Honkavaaran Djurgårdenin eurotaival katkesi ylivertaisen valioliigajätin käsissä
- Ilves vahvisti ison jatkosopimuksen
- Joel Pohjanpalo Serie B:n kuukauden pelaaja!
- Valioliigaseurat upottanut Luis Enrique: ”Me tulemme farmariliigasta”
- Mikel Artetalta suuria puheita Arsenalin putoamisen jälkeen: ”Ansaitsimme paljon enemmän”
- Djurgården metsästää ihmettä Lontoossa – Jani Honkavaara: ”Ei tämä mahdotonta ole…”
- PSG Mestarien liigan finaaliin – espanjalaistähdeltä näyttävä suoritus
- Donald Trumpilta Venäjä-ehdotus FIFA:n Gianni Infantinolle: ”Se voisi olla kannustin”
- Joel Pohjanpalo Serie B:n kuukauden pelaaja!
- Jani Honkavaaran Djurgårdenin eurotaival katkesi ylivertaisen valioliigajätin käsissä
- Valioliigaseurat upottanut Luis Enrique: ”Me tulemme farmariliigasta”
- Ilves vahvisti ison jatkosopimuksen
- Simo Valakari paljasti syynsä jäädä Skotlannin jumbojoukkueeseen – HJK oli kiinnostunut
- Malick Thiaw herättänyt Saksan suurseurojen kiinnostuksen
- Mikel Artetalta suuria puheita Arsenalin putoamisen jälkeen: ”Ansaitsimme paljon enemmän”
- Suomen Cupissa yllätystulos! Veikkausliigaseura laulukuoroon
- Djurgården putosi Konferenssiliigasta – Jani Honkavaara kiitti kannattajia: ”Voimme olla ylpeitä”
- Katso: Toni Koskelan Kalmar pelaa vahvaa alkukautta – Anthony Olusanya iski maalin