Kolmasti Veikkausliigan parhaaksi valittu Jukka Lehtovaara odottaa mielenkiinnolla lauantaista Turun derbyä. Kauden 2016 jälkeen uransa lopettanut Lehtovaara ehti edustaa molempia turkulaisseuroja uransa aikana.

Lehtovaara kärsi uransa aikana useista loukkaantumisista ja lopulta hän päätti pistää nappikset naulaan syksyllä 2016. Uran jälkeinen elämä on kuitenkin lähtenyt hyvin käyntiin.

– Tietyllä tavalla tässä on startannut toinen kausi. Nopeasti lopettamisen jälkeen siirryin työelämään, josta löytyi työ mistä tykkään ja se pitää kiireisenä, henkilöstöpalvelualalla toimiva Lehtovaara kertoo nykykuulumisiaan SuomiFutis-sivustolle.

Jalkapallokentät houkuttelivat vielä viime kaudella ajoittain seireenien tapaan, mutta Lehtovaaran lopettamispäätös ei ole horjunut.

– Kun viime kesänä oli hieno ilma ja Veritas Stadionin nurmi oli kunnossa, niin tuli sellainen kaipuu kaikkeen siihen mitä peleihin kuuluu. Kuitenkin lopettamispäätöstä tehdessäni olin ajanut paikat niin loppuun, että tiesin olevan turha haikailla enää paluusta pelikentille.

Lehtovaara siirtyi TPS:n paitaan 18-vuotiaana vuonna 2006 TPK:sta ja edusti Turun mustavalkoisia aina kauteen 2014 saakka, jolloin TPS putosi Veikkausliigasta. Sen jälkeen hän puki sinimustan peliasun ylleen kahtena seuraavana kautena. Lehtovaaran siirto paikallisvastustajan leiriin aiheutti närää molempien joukkueiden kannattajissa, mutta maalivahdilla itsellään jäi hyvä maku.

– Toivon molemmille hyvää ja molemmista jäivät hyvät muistot. Jos pitäisi sanoa kumman haluan voittavan mestaruuden, niin sanoisin TPS, kun olin kuitenkin siellä niin pitkään ja pelasin Tepsissä parhaat vuoteni.

TPS:n nousun myötä Turussa on jälleen kaksi liigajoukkuetta. Joukkueet lähtivät kauteen kuitenkin hyvin erilaisista lähtökohdista, sillä Interiä on povattu kärkipäähän, kun taas TPS taistelee sarjapaikkansa pitämisestä. Kahden ottelun jälkeen Interillä on koossa kolme pistettä ja TPS on vielä pisteittä.

– Seuraan molempia joukkueita ja olen aika hyvin kartalla siitä mitä niissä tapahtuu. Interissä on ollut aika paljon vaihtuvuutta ja TPS:n runko on pysynyt suurin piirtein samana. TPS:n tilanne näyttää huolestuttavasti samanlaiselta kuin silloin, kun putosimme, eli joukkue pelaa kyllä ihan hyvin, mutta tulosta ei tule.

– Inter on aina tietynlainen mysteeri. Heillä on hyviä yksilöitä ja heillä on kaikki edellytykset ponnistaa sinne viiden joukkoon, mutta heitä leimaa epätasaisuus. Aika paljon on kiinni joukkueen päivän kunnosta. TPS:n yksi ja ainoa tavoite on pitää sarjapaikka. Jos he eivät ole putoamiskamppailussa viimeisillä kierroksilla, niin se on heille kuin mestaruus, Lehtovaara arvioi.

Lauantaina pelataan kauden ensimmäinen Turun derby. Odotukset on ladattu korkealle, mutta Lehtovaara ennakoi tarkkaa peliä.

– Odotan ja toivon vauhdikasta peliä, jossa mennään päästä päähän. Pelkään kuitenkin, että molemmat joukkueet lähtevät peliin aika varovaisesti ja pelissä nähdään yksi maali jompaankumpaan suuntaan. Kumpikaan ei halua hävitä ottelua ja lataus on varmasti kova, kun Veikkausliigassa ei ole ollut vähään aikaan Turun derbyjä. Uskon, että molemmat lähtevät otteluun oman pään kautta.

Lehtovaara pelasi uransa aikana yhteensä 189 ottelua Veikkausliigassa. Hän myöntää paikallisotteluiden olleen ikimuistoisia.

– Ne olivat hienoja pelejä. Varsinkin silloin, kun pelasimme vain kaksi derbyä kauden aikana joista toinen oli keväällä ja toinen syksyllä. Niissä oli aina tosi kova lataus. Kun tuli kolme derbyä, niin se spesiaalimomentti hieman lähti. Vielä, kun molemmat olivat taistelemassa mitalista, niin peleissä oli uskomaton lataus. Ne olivat turkulaisena hieno kokemus. Toivottavasti nytkin ihmiset löytäisivät tiensä katsomoon katsomaan derbyä paikan päälle.