Kommentti: RoPS on nyt Veikkausliigan mielenkiintoisin joukkue – tässä kolme syytä miksi

© Kuva: Juha Tamminen

Rovaniemellä tehdään asioita oikein. Kausi on lähtenyt RoPS:n osalta loistavasti käyntiin. Avauskierroksella IFK Mariehamn kaatui maalein 2-0 ja lauantaina VPS joutui toteamaan kotikentällään rovaniemeläisten paremmuuden lukemin 0-1.

RoPS on ollut ennakkoarvioissa häntäpään joukkue. Myös SuomiFutis-sivuston ennakossa RoPS arvioitiin sijalle 10. Toki kautta on pelattu vasta kaksi ottelua, joten mitään suuria suuntaviivoja ei kannata vielä kahdesta ottelusta tehdä. Sen voi kuitenkin sanoa, että RoPS on tällä hetkellä Veikkausliigan mielenkiintoisin joukkue.

RoPS:n päävalmentaja Toni Koskela tunnetaan valmentajana, joka luottaa pallonhallintaan. Koskelaa voisikin luonnehtia tietyllä tapaa ja jo ikänsä puolesta uuden ajan valmentajaksi. Koskelalla on nyt kaksi ottelua kokemusta veikkausliigaseuran päävalmentajana. Se on melko vähän siihen nähden, kuinka valmiilta RoPS:n peli on näyttänyt.

1. Puolustus on rautaa

RoPS:n puolustaminen on ollut todella hyvää. Kokenut maalivahti Antionio Reguero johtaa nuorta puolustuslinjaa hienosti, eikä Taye Taiwon kokemuksesta ole haittaa. RoPS ei hätäile eikä höntyile. Nuoret puolustajat Leo Väisänen sekä Juho Hyvärinen ovat pelanneet kuin aikamiehet.

2. Pallosta ei luovuta hevillä

Pallonhallinta on myös näkynyt vahvasti. Esimerkiksi Vepsua vastaan RoPS hallitsi ottelun loppuhetkillä todella pitkän jakson palloa luoden samassa myös yhden tekopaikan ja jatkaen sen jälkeen vielä pallonhallintaa. Samaan aikaan Vepsu yritti kovasti nousta pelissä tasoihin, mutta joutuikin lopulta vain juoksemaan pallon perässä.

3. Lucas Lingman vastannut huutoon

Ehkä se mielenkiintoisin aspekti RoPS:ssa on lupaavat nuoret pelaajat. Rovaniemellä on kasvamassa hiomattomia timantteja, jotka haluavat nousta hinnalla millä hyvänsä Veikkausliigan eliittiin ja sitä kautta mahdollisesti kohti ulkomaita.

Täksi kaudeksi Rovaniemelle siirtynyt Lucas Lingman on yksi heistä. Lingman jäi HJK:ssa vähälle peliajalle ja miehen kehitys polki paikallaan. Lingman on myös päävalmentaja Koskelalle tuttu mies. Ja kuin sormien napsautuksesta, Lingman on ollut avausotteluissa kentän näkyvin hahmo.

Lingman teki voittomaalin IFK:ta vastaan ja syötti voittomaalin Vepsua vastaan. Tehojen lisäksi Lingman on ollut erittäin tärkeässä roolissa RoPS:n hyökkäämisessä. Lingman on parhaimmillaan näyttävä ja suorastaan nerokas pelaaja, joka pystyy ratkaisemaan otteluita. HJK:ssa Lingman ei kukoistanut, mutta RoPS:ssa nuoreen mieheen luotetaan ja se näkyy samantien peliesityksissä.

Kausi on pitkä ja raskas. RoPS on kuitenkin osoittanut, että joukkue on yksi kauden mielenkiintoisimmista ja tällä hetkellä jopa mielenkiintoisin. Nuoret tähdet ovat vastanneet huutoon. Vaikka olen varma, että Koskela ja nuori joukkue tullaan mittaamaan vasta myöhemmin kaudella, on tällä hetkellä todella mukava seurata RoPS’n rollia!

Juho Hirvonen
Twitter: @jkhirvonen

» Katso Veikkausliigan kaikki ottelut suorana Ruudusta!