SuomiFutis arvioi Veikkausliiga-kauden ennakossaan KuPS:n ja SJK:n mestaruutta puolustavan HJK:n ykköshaastajiksi – jota kuinkin yleisen mielipiteen mukaisesti. Siksi edessä onkin äärimmäisen mielenkiintoinen veikkausliigaviikko, sillä HJK kohtaa tällä kaudella kyseisestä kaksikosta molemmat. Kahden pelatun sarjakierroksen jälkeen HJK keikkuu odotetusti sarjan kärjessä saatuaan kasaan maksimipistemäärän kuusi. SJK on tässä vaiheessa Klubia kolme pistettä perässä ja KuPS jo viisi. Kautta on toki tämän viikon jälkeen pelaamatta vielä 29 kierrosta, mutta teoreettinen 11 pisteen takamatka olisi kuopiolaisten mestaruushaaveille kieltämättä jo kova pala purtavaksi, kun mennään vielä huhtikuuta. Harvoin näin varhaisessa kautta on tarjolla jo tällaista painetta.

Maksaako SJK kalavelat?

Lähdetään liikkeelle keskiviikon otteluista. Viime kauden kuudetta sijaansa kipeästi parantamaan tähtäävä SJK saa OmaSP Stadionille hienossa keväisessä säässä vieraakseen HJK:n, jolle sillä on viime kaudelta valtavasti kalavelkoja. HJK voitti SJK:n viime kaudella neljä kertaa neljästä, murskaavalla maalierolla 15-0. Kipeimpiä olivat epäilemättä Seinäjoella kotiyleisön edessä kärsitty 0-6 -tappio sekä 0-1 -tappio Suomen Cupin loppuottelussa samalla stadionilla. SJK sai tämän kauden voittotilinsä auki sunnuntaina, kun se kukisti Valkeakosken ”evakkopelissä” TPS:n 2-0. Mitenkään erityisen vakuuttavaa tekeminen ei kuitenkaan ole ollut, etenkään hyökkäyspäässä. Kahdella ensimmäisellä kierroksella SJK on kohdannut suurimmat putoajasuosikit Kemin ja TPS:n, ja se sai maalitilinsä auki vasta 178 pelatun minuutin jälkeen. Nimivahvat hyökkääjät Vahid Hambo, Maximo Tolonen ja Aristote Mboma tekivät Suomen Cupissa yhteensä seitsemän maalia, mutta Veikkausliigassa kolmikon maalitili on avaamatta. Laukauksiakin triolla on yhteensä vasta kahdeksan. Tänään haaste ei helpotu, mutta katseet kohdistuvat juuri näihin miehiin.

MM-tason pelimiehiä molemmilla puolilla kenttää

Viime kauden hopeajoukkue KuPS esittelee tänään kotiyleisölleen paljon puhuttaneen pätkätyöläisensä, MM-kisoihin tähtäävän huippuvahvistuksen Abdalla El Saidin. Egyptiläisen juonikkuutta kaivataankin, sillä illan vastustaja RoPS on liigan ainoa joukkue, jonka maali on pysynyt puhtaana kauden molemmissa otteluissa. RoPS:lle povattiin vaikeaa kevättä muuttuneen kokoonpanon ja pelitavan vuoksi, mutta lähtökiihdytys onkin onnistunut uuden valmentajan Toni Koskelan johdolla erinomaisesti. Itse asiassa paremmin kuin kertaakaan sitten vuoden 1991.
FT RoPS - VPS 0-1 WAPAPAPAPAPAAAUUUUUU!! Laaasssiiii Laaappalaineee! Käsimaaleja ei lasketa. Hietalahti on viimenkin meidän. Tämä kausi on meidän. We are the NORTH!! 👊👊💙💙💙
Edellinen kerta, kun RoPS on aloittanut @Veikkausliiga kahdella peräkkäisellä voitolla, taitaa mennä aina vuoteen 1991.
Rovaniemeläisten ei sinänsä tarvitse El Saidin mahdollista MM-kisapelaajan statusta lainkaan ujostella, sillä löytyyhän lappilaisten omasta kokoonpanosta vuoden 2010 MM-turnauksessa pelannut Taye Taiwo. Jos joku erehtyy tässä kontekstissa pitämään Taiwoa kehäraakkina El Saidiin verrattuna, niin lienee syytä muistaa, että ikäeroa herroilla on vain kolme kuukautta. Taiwolle tuli mittariin 33 vuotta maanantaina, kun El Said yltää samaan lukemaan heinäkuussa. Lauantaina KuPS sitten vierailee Töölössä HJK:n vieraana. Tällöin El Said kohtaa maajoukkuetoverinsa, HJK:ssa lyhyellä sopimuksella pelaavan Amr Gamalin. Kenties kuopiolaiset saavat pientä hyötyä siitä, että kenttä on heille jo hieman tutumpi viime sunnuntaina samalla alustalla pelatun Ilves-KuPS -ottelun jälkeen. Kolme kovaa peliä seitsemään päivään on joka tapauksessa Jani Honkavaaran joukkueelle iso haaste ja koettelee taatusti materiaalin leveyttä. Viikonlopun odotetuin ottelu käydään silti Veritas Stadionilla, jossa pelataan lauantaina Veikkausliigan ensimmäinen Turun derby sitten kauden 2014. Derby on tarjolla myös sunnuntaina Lapissa, kun PS Kemi matkustaa Rovaniemelle tällä kertaa vierasjoukkueeksi. IFK Mariehamn hakee puolestaan sunnuntaina kauden avauspisteitään kotoisella Wiklöf Holding Arenallaan. Viikon ohjelma: Ke 18.4. 18.30 KuPS-RoPS 18.30 SJK-HJK La 21.4. 16.00 Inter-TPS 16.00 FC Lahti-Ilves 16.00 HJK-KuPS 16.00 SJK-Honka Su 22.4. 16.00 IFK Mariehamn-VPS 16.00 RoPS-PS Kemi

LUE MYÖS: