KSML: PS Kemin kolumbialainen kapteeni ei pakkasta säikähtänyt: ”Poikani rakastaa talvea täällä”
Veikkausliigassa on alkavalla kaudella kolme ulkomaalaista kapteenia. SJK:n Mihkel Aksalu ja HJK:n Rafinha ovat pelanneet Suomessa jo pidempään, mutta PS Kemin Julián Guevara nousi joukkueensa kapteeniksi verrattain nopeasti.
25-vuotias Guevara saapui Suomeen vasta vuosi sitten. Hän otti nopeasti johtajan roolin kemiläisten keskikentällä ja saikin jo toisella kaudellaan kapteenin nauhan käsivarteensa.
Kolumbialainen myöntää Keskisuomalaisen haastattelussa, että ensimmäinen talvi Suomessa on tuntunut kylmältä, mutta muuten elämä kaukana pohjoisessa on jokseenkin täydellistä.
- Pelasin Maltalla ennen kuin tulin tänne, juuri ennen viime kauden alkua. Agentti soitti ja kertoi tästä mahdollisuudesta, ja tutkin paitsi täkäläistä jalkapalloa, myös sitä, millainen maa Suomi on perheelliselle ihmiselle, kaksivuotiaan pojan isä Guevara kertoo.
- Tämä on pojalleni upea paikka. Olen niin iloinen ollessani täällä. Poikani rakastaa talvea täällä.
Talvi alkaa kuitenkin pikkuhiljaa väistyä taakse, ja kemiläisten kesän haasteena on sarjassa säilyminen. PS Kemiä kun veikataan jälleen kerran suurimmaksi putoajakandidaatiksi. Guevara kuitenkin uskoo, että yhtenäinen ryhmä ja hyvä joukkuehenki tuottaa povattua parempia tuloksia.
- Pukukopissa on mahtava fiilis, ja se on tärkeää. Todella tärkeää. Me olemme joukkue, yhtenäinen ryhmä, kemiläisten kapteeni painottaa.
- Kaikki uudetkin pelaajat ovat olleet avoimia tuolle yhtenäisyydellemme. He haluavat luoda suhteet muihin, tuntea muut myös kentän ulkopuolella. Meillä on pelaajia, jotka ovat valmiita uhrautumaan joukkueen eteen.
Julián Guevaran kasvattajaseura on yksi Kolumbian menestyneimmistä seuroista, América de Cali.
Keskisuomalaisen koko jutun voi lukea tästä linkistä.
- Lamine Yamal laittoi taas ennätyksiä uusiksi – nyt jalkoihin jäi Kylian Mbappé
- Haastattelu: Kiinnostaako jääminen Veikkausliigaan, Jonathan Svedberg?
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Harry Kane lähellä historiallista ennätystä – voi nousta Cristiano Ronaldon rinnalle
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”