Kuva: Espoossa osataan – FC Honka pääsee heti kotinurmelle: ”Vihreä kuten aina”
Veikkausliiga käynnistyi viime viikonloppuna. Kuten useana vuonna ennenkin, joitain otteluita on jouduttu siirtämään, koska olosuhteet eivät ole olleet vaadittavalla tasolla.
FC Honka pääsee näillä näkymin pelaamaan kotipelinsä Tapiolassa. Hongan nokkamies Hexi Arteva julkaisi Twitterissä kuvan Tapiolan pelialustasta, joka näytti kuvasta päätellen vihertävän jo kauniisti.
Honka pelaa ensi sunnuntaina ensimmäisen kotiottelunsa FC Lahtea vastaan.
– Vihreä kuten aina. Paras futisnurmi Suomessa, parhaan kenttähenkilökunnan hoidossa. Hats off! Arteva kirjoitti kuvan yhteydessä.
Hongan kotikentän hyvästä pelikunnosta tekee mainittavan asian se, että kyseessä on luonnonnurmi. Muualla Suomessa luonnonnurmikentät ovat vielä siinä kunnossa, ettei niillä voida pelata.
Esimerkiksi Ilves suuntaa ensi viikonloppuna Helsinkiin pelaamaan KuPS:a vastaan. Lisäksi Ilveksen ja IFK Mariehamnin välinen ottelu (18.4.) siirrettiin elokuulle. Ilveksen kotikenttä Tammela ei ole vielä pelikunnossa, eikä myöskään Ratinan luonnonnurmi täytä vaatimuksia.
Samankaltaisia ongelmia on ollut myös Turussa, jossa Veritas Stadionin kunto ei ole vielä tarpeeksi hyvä. TPS joutui siirtämään kotiavauksensa Valkeakoskelle, jossa se kohtaa ensi sunnuntaina SJK:n.
Katso Artevan twiittiä alta, jos et näe, voit katsoa sen tästä.
- Haastattelu: Kiinnostaako jääminen Veikkausliigaan, Jonathan Svedberg?
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Harry Kane lähellä historiallista ennätystä – voi nousta Cristiano Ronaldon rinnalle
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”

- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa