Liverpoolissa nähtiin täysin käsittämätön ilta – tähän AS Roma kaatui, mutta sillä on vielä saumat

Kuva: Getty Images
Liverpool voitti AS Roman Anfieldilla maalikarkeloissa lukemin 5-2. Anfieldin illassa nähtiin suorastaan uskomaton teurastus ja yksi teurastuksen arkkitehdeistä oli hurjassa iskussa oleva Mohamed Salah. Kuin viimeisenä naulana arkkuun Salah edusti viime kaudella nimenomaan Romaa. Kun Salah katosi kentältä, Liverpoolin peli hajosi pahalla tavalla.
Salah iski avauspuoliskolla ottelun alkutahdit. Kaksi upeaa osumaa ennen taukovihellystä ja tiukka kiinnitys jo ensimmäisen puoliajan jälkeen finaalipaikkaan. Toisella puoliajalla sama meno jatkui. Salah oli tällä kertaa tarjoilevana osapuolena ja Sadio Mané ja Roberto Firmino saivat nauttia tarjoilusta. Firmino puski vielä kulmapotkusta viidennen osuman.
Liverpoolin heikkoudet alkoivat näkyä näkyä viimeisellä kymmenminuuttisella. 81. minuutilla Edin Džeko iski kavennusmaalin. Dejan Lovren puolusti tilanteen heikosti ja Džeko viimeisteli varmasti.
Hieman myöhemmin pallo vietiin pilkulle, kun pallo osui James Milnerin käteen rangaistusalueen sisällä. Diego Perotti laukoi pallon pilkulta komeasti ylänurkkaan ja paniikki hiipi Liverpoolin puseroon. Ottleun loppua kohden Roma painoi päälle saaden luotua muutaman puolittaisen tekopaikan.
Roman puolustuspelin ongelmat
Roma kaatui omaan pelitapaansa. Roma lähti samalla sapluunalla kuin Barcelonaa vastaan. Roma prässäsi korkealta ja piti puolustuslinjansa korkealla. Se toi todella suuren tilan Roman kolmen puolustajan linjan selustaan, jonne Liverpool pyrki pelaamaan mahdollisimman nopeasti. Aluksi Roman prässi tuotti tulosta, mutta mitä pidemmälle peli eteni Liverpool sai pidempiä hyökkäyksiä aikaiseksi. Tämä oli myrkkyä Romalle ja Liverpool sai pelattua palloja Roman puolustuslinjan taakse nopeille hyökkääjille. Liverpoolin nopeissa hyökkäyksissä kolmen puolustajan linja oli auttamatta liian hidas, eikä laitapelaajat ehtineet tulla tukemaan topparilinjaa tarpeeksi nopeasti. Liverpool hyödynsi hyvin Roman taktisen heikkouden, johon myöskään Roma-luotsi Eusebio Di Francesco ei reagoinut mitenkään. Lisäksi Roman entisen laiturin Salahin hirmuvire oli Roman puolustukselle myrkkyä.Peli on auki
Roma nousi ottelupariin mukaan viimeisellä kymmenellä minuutilla. Se osoitti, että myös Liverpoolin heikkous on nimenomaan puolustuspäässä. Ottelun lopussa Roma painoi herkeämättä päälle eikä siitä Liverpoolista, joka dominoi peliä aina 80. minuutille saakka, ollut tietoakaan. Sattumalta myös Salah otettiin vaihtoon 75. minuutilla, jonka jälkeen ote kääntyi totaalisesti Romalle. Toiseen ottelupariin jää vielä pelattavaa. Sen verran kummallinen tämä ottelupari on. Ensimmäinen osaottelu osoitti sen, ettei toisessa osassa ole mitenkään mahdotonta nähdä esimerkiksi Roman kolmen maalin voittoa. Tosin Liverpoolin pitäminen nollilla vaikuttaa tällä hetkellä sangen mahdottomalta tehtävältä. Joka tapauksessa peli on auki. Nyt Roma tietää, miten sen ei kannata pelata Liverpoolia vastaan. Pystyykö se luomaan lyhyessä ajassa sapluunan, jolla Liverpool kaatuisi ikuisessa kaupungissa kolmella maalilla? Ainakin Di Francesco tietää, mikä ei tule toimimaan. Tästä Mestarien liigan välieräparista voi hyvinkin tulla yksi kaikkien aikojen kummallisimmista ottelupareista.LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Takavuosien MM-tähti loukkaantui vakavasti – kolme kylkiluuta murtui ja keuhko luhistui osittain
- Suomalaiskaksikosta Ruotsin mestareita kolme kierrosta ennen Allsvenskanin päätöstä
- FF Jaro laittaa valmennuksen uusiksi hyvistä tuloksista huolimatta
- Lähde: Oliver Antmanin uusi valmentaja selvillä
- Graham Potter palkattiin Ruotsin A-maajoukkueen päävalmentajaksi: ”Olen saanut huomata, ettei pitkät sopimukset kestä kauhean pitkään”
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo putosi Ruotsin pääsarjasta
- FM: Glen Kamaran valmentaja potku-uhan alla
- Barcelonan pelaajat seisoivat pelin alussa paikallaan 15 sekuntia – mistä on kyse?
- MLS:n runkosarja päättyi – näin suomalaisilla sujui
- HIFK:n sarjanousu varmistui
- HIFK:n sarjanousu varmistui
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo putosi Ruotsin pääsarjasta
- MLS:n runkosarja päättyi – näin suomalaisilla sujui
- Barcelonan pelaajat seisoivat pelin alussa paikallaan 15 sekuntia – mistä on kyse?
- Haastattelu: Matias Tamminen avasi Veikkausliigan ja Allsvenskanin eroja: ”Se pitää vain kestää”
- FF Jaro laittaa valmennuksen uusiksi hyvistä tuloksista huolimatta
- Toni Koskelan Kalmar nousi yksinään Superettanin kärkipaikalle
- FM: Glen Kamaran valmentaja potku-uhan alla
- Expressen: Tässä on Ruotsin uusi päävalmentaja
- Bundesliigassa isojen kohtaaminen – näin kävi Der Klassikerissa