Lukas Hradeckylta vahva vihjaus kesäsiirrosta: ”Se olisi mahtava tapa jättää seura”
Kuva: Getty Images
Suomen A-maajoukkueen ykkösmaalivahti Lukas Hradecky antoi lauantaina vahvasti ymmärtää, että kuluva kausi on hänen viimeisensä saksalaisen Eintracht Frankfurtin riveissä.
Vuodesta 2015 lähtien Frankfurtia edustaneen Hradeckyn, 28, sopimus on päättymässä kesällä.
Suomalaisvahdin nimi pyöri ahkerasti siirtohuhuissa jo viime kesänä hänen yllettyä keväällä Frankfurtin kanssa Saksan cupin finaaliin. Borussia Dortmund oli kuitenkin loppuottelussa vahvempi lukemin 1-2.
Tällä kaudella Frankfurt on ollut mukana taistelussa Bundesliigan neljän parhaan joukkoon pääsystä, joskin lauantainen tappio kilpailija Bayer Leverkusenille merkitsee sitä, että Frankfurt on nyt viiden pisteen päässä Mestarien liigan oikeuttavasta paikasta.
Frankfurt pyrkii uusimaan viime kauden finaalipaikkansa Saksan cupissa, kun se kohtaa keskiviikkona kilpailun välierässä Schalken.
Hradecky kertoi Bundesliigan verkkosivuille lauantaina, että Frankfurt taistelee yhä loppuun asti sekä liiga- että cup-rintamalla.
– Niin kliseeltä kuin se kuulostaakin, meidän on nostettava päämme ylös, sidottava kengät tiukasti kiinni ja yritettävä saavuttaa jotain yhdessä.
Frankfurt on jo valmistautunut Hradeckyn lähtöön pestaamalla Tanskan maajoukkueen maalivahdin Frederik Rønnowin Bröndbystä. Rønnow, 25, liittyy saksalaisseuraan kesällä nelivuotisella sopimuksella.
– Siihen on suuri mahdollisuus, että lähden tämän kauden jälkeen nyt, kun uusi maalivahti on tulossa. Se olisi fantastinen tapa jättää seura, jos me voitamme (Saksan cupin) Berliinissä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan