Mika Ääritalo taisteli ja tuhlaili Turun derbyssä: ”Olisi pitänyt tehdä neljä”

Hyökkääjä Mika Ääritalo kuului lauantaina kentän kokeneempaan kaartiin, kun hänen edustama Turun Palloseura kaatoi FC Interin Veikkausliigan paikallistaistossa 2-1.
Ääritalo, 32, kertoi SuomiFutis-sivustolle, että hänellä ei ollut antaa erityisempiä vinkkejä TPS:n nuoremmalle osastolle. Hän yritti vain johtaa esimerkillään.
Lähestymistapa tuntui toimivan. 12 minuutin jälkeen Ääritalo vei TPS:n 1-0-johtoon. Kyseessä oli konkarihyökkääjän kuudes maali Turun derbyissä. Vain Interin entinen georgialaiskärki Irakli Sirbiladze on osunut derbyissä useammin, kahdeksan kertaa.
Ääritalon kanssa TPS:n hyökkäyksessä taistellut Oskari Jakonen, 20, iski puolen tunnin kohdalla ensimmäisen maalinsa Veikkausliigassa. Mika Ojala kavensi toisella jaksolla 1-2:een, mutta TPS piti voitostaan ja ensipisteistään kiinni.
– Näitä varten näitä hommia tehään koko talvi, että täällä sitten päästään hyvän yleisön edessä pelaamaan, kertoo Ääritalo.
– Valmistautuminen meni ihan nappiin. Täytyy sanoa, että yllättävän paljon jopa jännitti ennen peliä. Onneksi nyt on oppinut käsittelemään sitä ja se purkautui oikealla tavalla.
Vaikka Ääritalo pelasi mainion ottelun, oli hänellä riittävästi paikkoja siirtyä derbyjen maalitilastossa Sirbiladzen rinnalle tai jopa ohi.
– Itsehän nyt olisi pitänyt tehdä neljä maalia tänään. No ei sentään, naureskelee Ääritalo.
– Onneksi nyt oma yksi maali riitti ja joukkueelta kaksi. Olisi voinut vähän harmittaa, jos Inter olisi tullut ohi.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Vatikaani saa oman jalkapalloseuran – kuka tahansa voi hakea mukaan kokoonpanoon
- WP: Huumeparoni piileskeli virkavaltaa pelaamalla ammattijalkapalloa
- Lyon sai pelastavan päätöksen – sarjapaikka säilyy sittenkin
- Lehti: Jordan Hendersonin ja Ajaxin tiet eroavat
- FC Inter vahvisti tärkeän sopimusuutisen
- Lähde: Oliver Antman kiinnostaa Belgian suurseuroja
- HJK-hyökkääjä lainalle toiseen Veikkausliigan seuraan
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään