Myrskyvaroitus kovakuntoiselta FC Interiltä – cup-sensaatio jäi totaalisesti jalkoihin
Kuva: Juha Tamminen
FC Inter on valmis, kun Veikkausliiga käynnistyy viikonloppuna. Sen verran vahvassa vireessä turkulaiset ovat talven aikana olleet. Suomen Cupin välierässä Ykkösessä pelaava EIF kaatui Tammisaaressa selvästi lukemin 5-0.
Inter sai ketsuppipurkin auki ensimmäisen puoliajan 26. minuutilla, jonka jälkeen maaleja alkoikin tulla tasaiseen tahtiin. Interin avausmaalin tykitti boksin sisältä Timo Furuholm.
Muutama minuutti myöhemmin Benjamin Källman laukoi Interin rankkarista jo 2-0-johtoon. EIF:n selkäranka napsahti lopullisesti poikki 36. minuutilla, kun Mika Ojala viimeisteli jo 3-0.
EIF-ksavatti Källman viimeisteli vielä ennen taukovihellystä illan toisensa. Vahvasti cupissa pelannut Källman osoitti kunnioitusta entistä seuraansa kohtaan, sillä mies ei tuulettanut maalejaan.
– Oli vähän perhosia vatsassa, kun oli näin tärkeä peli ja EIF vielä vastassa. He pelasivat hyvin, mutta vähän saimme helposti maalit ensimmäisellä puoliajalla. Ei lukemat ehkä kertoneet ihan siitä, miten peli meni, kahden maalin mies Källman sanoi ottelun jälkeen Ruutu+:n haastattelussa.
Toisella puoliskolla Inter teki vielä yhden maalin, jonka viimeisteli upealla laukauksella vaihdosta sisään tullut Albion Ademi.
EIF:n hieno tarina cupissa tuli nyt päätökseen välierissä. EIF:lle sijoitus neljän parhaan joukossa on joka tapauksessa seurahistorian paras Suomen Cupissa.
Inter jatkaa cupin finaaliin, jossa vastaan asettuu HJK. Cupin finaali pelataan 12.5. ja ottelun näyttämö arvotaan keskiviikkona Veikkausliigan infotilaisuudessa.
– Tiedämme, että siitä tulee vaikea peli. Ensin meidän täytyy miettiä Veikkausliigaa ja sitten kun cupin finaali tulee, niin sitten mietitään sitä enemmän. Kaikki tietävät kyllä, että HJK on kovin joukkue Suomessa, mutta se finaali pitää vain hoitaa, Källman totesi.
Tunnelmat olivat Interin kopissa katossa ottelun jälkeen. Katso video alta, jos et näe, voit katsoa sen tästä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”