Napolin tähtipelaaja hermostui faneille – agentti harmitteli somessa: ”Epäreilua mielestäni”
Kuva: Getty Images
Napoli kaivoi lopulta 2-1-voiton Chievosta sunnuntaina Serie A:ssa. Napolin kannattajat turhautuivat Lorenzo Insignen tuhlailuun. Hyökkääjä vastasi faneille myöhemmin omalla tavallaan.
Insigne ei onnistunut hyvästä tekopaikasta, jonka jälkeen Napolin kannattajat buuasivat seuran omalle kasvatille. Insigne ei tuntunut pitävän kannattajien reaktiosta. Insigne syötti lopulta Arkadiusz Milikin tasoituksen 89. minuutilla ja tuuletti laittaen sormensa suun eteen kohti Napolin kannattajia.
Napoli venyi lopulta voittoon, kun Amadou Diawara teki ottelun voittomaalin lisäajan kolmannella minuutilla.
Ottelun jälkeen Napolin päävalmentaja Maurizio Sarri asettui Insignen tueksi koittaen myös ymmärtää faneja. Insigne on pelannut koko uransa Napolissa lainapestit pois lukien. Hyökkääjä on myös lapsesta asti ollut Napolin kannattaja.
– Tällaista tapahtuu. Kannattajat ovat tukeneet meitä ja sellaista voi tapahtua, että fanit viheltävät sinulle, jos epäonnistut laukauksessa. Joka tapauksessa Lorenzo oli paineen alla, koska hän näki, että olimme ajautumassa epäoikeudenmukaiseen tappioon, Sarri sanoi
– Kannattajien täytyy hyväksyä pelaajien purkaukset ja toisaalta pelaajien täytyy ymmärtää fanien kritiikkiä. Varsinkin sellaisina aikoina, kun jännitteitä on ilmassa ja joukkue on tappiolla, Sarri jatkoi.
Insignen agentti harmitteli kannattajien käytöstä Twitterissä:
– Mielestäni on epäreilua buuata kentän parhaalle pelaajalle, Antonio Ottaiano kirjoitti.
.....non trovo giusto che venga fischiato solo.....,, il migliore in campo
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin