Pieni pala jalkapallon romanttisuudesta kuoli – pitkä toppatakki ja Arsenal ovat olleet nykyjalkapallon vastakohta
Kuva: Getty Images
Arsenal on ensi kaudella jonkun muun managerin alaisuudessa kuin Arsène Wengerin. Se on sitä ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1996.
Olin 5-vuotias, kun Wenger otti Arsenalin managerin paikan syyskuussa 1996. En seurannut tuolloin kovinkaan tarkkaan Arsenalin menoa tai Valioliigaa ylipäätänsä. Lapsuudestani ja nuoruudestani on silti jäänyt mieleeni se, että Arsenal on ollut yhtä kuin Arsène Wenger.
Wenger on silti istunut kaudesta toiseen Arsenalin penkin päässä pitkässä, jopa tarpeettoman pitkässä, toppatakissaan etsien välillä taskujaan ja välillä yrittäen laittaa vetoketjuaan kiinni onnistumatta.Muissa joukkueissa valmentajat ovat vaihtuneet, mutta Arsenal on luottanut Wengeriin. Jos Arsenalin kannattajilta kysytään, Wengeriin on saatettu luottaa jo vähän liiankin pitkään, mutta sen analyysin paikka ei ole nyt. Wenger on edustanut jalkapallossa itselleni ja varmasti monelle muullekin pysyvyyttä. Jalkapallo on kehittynyt 20 vuoden aikana hektisemmäksi kuin koskaan aiemmin. Jalkapallo on muuttunut myös mitä suuremmissa määrin bisnekseksi. Wenger on silti istunut kaudesta toiseen Arsenalin penkin päässä pitkässä, jopa tarpeettoman pitkässä, toppatakissaan etsien välillä taskujaan ja välillä yrittäen laittaa vetoketjuaan kiinni onnistumatta. Toista Wengeriä ei tule. Luultavasti Valioliigassa ei myöskään enää tulla näkemään yhtä pitkäaikaista manageripestiä. Arsenalin ja Wengerin yhteinen päätös oli varmasti täysin oikea. Silti päätöksen myötä pieni pala jalkapallon romanttisuutta ja ennen kaikkea pysyvyyttä kuoli.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle