Suomalaispuolustajan seura velkasaneeraukseen – sarjataso vaihtuu
Kuva: Getty Images
Viisi A-maaottelua Huuhkajissa pelanneen Mikko Sumusalon nykyinen seura Chemnitzer FC joutuu velkasaneeraukseen. Chemnitz tiedotti konkurssikypsyydestään tiistaina kotisivuillaan.
Seuran tiedotteen mukaan se ei onnistunut ”monipuolisista ponnisteluistaan huolimatta pääsemään eroon menneisyyden selkärepusta”. Seura on kuitenkin anonut ajoissa sarjapaikkaa Saksan neljänneltä sarjatasolta Regionalligasta.
Liga-3-online –sivuston mukaan joukkueen pelaajat ovat saaneet palkkansa maaliskuulle saakka seuralta sovitusti. Huhti- ja toukokuun palkat maksaa jutun mukaan työvoimatoimisto. Velkaa seuralla on tiettävästi yli 4 miljoonaa euroa.
Chemnitz tulee todennäköisesti pelaamaan vielä kuluvan kauden loput viisi ottelua suunnitellusti. Seura tulee kuitenkin saamaan yhdeksän pisteen pistevähennyksen, ja siten putoamaan varmuudella kolmosbundesliigasta. Chemnitz oli jo ilman pistevähennystä seitsemän pisteen päässä putoamisviivasta.
28-vuotias Mikko Sumusalo siirtyi Chemnitziin tammikuun siirtoikkunassa. Hän on pelannut kevään aikana yhtäjaksoisesti 12 ottelussa joukkueen avauskokoonpanossa laitapuolustaja vaihtelevasti molemmilla laidoilla, ja teki maaliskuun lopussa maalinkin. Sumusalon sopimus päättyy tähän kauteen.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan