Real Madrid eteni dramaattisten vaiheiden jälkeen Mestarien liigan välieriin keskiviikkoiltana. Juventus voitti ottelun 3-1, mutta viime hetkien kavennusmaali toi Realille jatkopaikan.

Kavennusmaali onkin aiheuttanut huomattavan paljon parranpärinää. Cristiano Ronaldon laukoma rankkari oli takuuvarma, mutta rankkariin johtanut vihellys on herättänyt tunteita puolesta ja vastaan.

Lucas Vázquez oli pääsemässä avopaikkaan maalin edessä, kun Juventus-puolustaja Medhi Benatia koitti kurottaa palloon Vázquezin selkäpuolelta. Ottelun erotuomari Michael Oliver katsoi, että tilanteessa oli rike ja pallo vietiin pilkulle. Sen jälkeen Juventuksen kapteeni Gianluigi Buffon menetti malttinsa ja sai suunsoitosta punaisen kortin.

Lue Buffonin kommentit aiheesta tästä.

Tunteet eivät ehtineet viilentyä vielä ottelun jälkeenkään. Pukukoppikäytävällä molempien joukkueiden pelaajat kävivät vielä kovilla kierroksilla. Espanjalaisen Mundo Deportivon mukaan pelaajat olivat huudelleet toisilleen ja lopulta metalliaita piti pelaajat erillään toisistaan. Lehden mukaan myös poliisi tuli paikalle takaamaan turvallisuutta. Pelikiellossa ollut Real Madridin kapteeni Sergio Ramos rauhoitteli tilannetta keskustelemalla Juventus-puolustaja Giorgio Chiellinin kanssa.

Pukukoppikäytävä ei ollut ainoa paikka Santiago Bernabéulla, jossa tunteet kuohuivat. Myös lehdistökatsomossa käytiin hiilenä. Marca-lehden mukaan italialaisen Mediaset Premiumin toimittaja Mino Taveri poistettiin lehdistökatsomosta, kun hän kävi kovaa väittelyä katsojien kanssa rankkarituomion oikeudenmukaisuudesta.

Nähtiinpä Bernebéun syövereissä myös upeaa urheiluhenkeä. Buffonin antaessa haastattelua kuohuttaneesta tilanteesta, otteluparin ratkaisija Ronaldo tuli halaamaan Buffonia, joka vastasi halaukseen.