Tyrmäävä uutinen Bayern Münchenille – tähtipuolustajan MM-kisatkin vaarassa: ”Elämä on täynnä takaiskuja”
Kuva: Getty Images
Bayern München koki 1-2-tappion kotonaan Real Madridille Mestarien liigan ensimmäisessä välierässä keskiviikkona. Lisäksi huoli nousi puseroon useamman loukkaantumisen myötä.
Tähtipuolustaja Jerome Boateng jouduttiin vaihtamaan kentältä pois takareisivamman takia jo ensimmäisellä puoliajalla. Myös Arjen Robben jouduttiin vaihtamaan vamman takia avauspuoliskolla. Toisella puoliajalla vielä Javier Martínez loukkaantui.
Martínez sekä Robben saatetaan onnistua parsimaan kokoon vielä seuraavaan välierään Madridiin, mutta Boatengin osalta kausi on paketissa. Bayern München tiedotti Boatengin loukkaantumisesta, mutta ei kertonut vielä mitään toipumisaikataulusta.
Boateng kertoi kuitenkin henkilökohtaisella Twitter-tilillään melko suoraan, että kausi on ohi. Saksan maajoukkuetopparin tähtäin omien sanojensa mukaan on toipua pelikuntoon ensi kesän MM-kisoihin.
– Elämä on täynnä takaiskuja. Elä, tunne, rakasta, naura, itke, pelaa, voita, häviä, kompastu, kaadu, mutta nouse aina ylös. Nyt homman nimi on taistella, jotta voin olla mukana Venäjällä. Sen eteen annan kaikkeni.
– Kauden loppujen pelien ajan kannustan joukkuettani niin hyvin kuin osaan. Kiitos runsaista paranemistoivotuksista, Boateng kirjoitti saksaksi Twitterissä.
Myös Real Madridin laitapuolustaja Dani Carvajal on näillä näkymin 2-3 viikkoa sivussa loukkaantumisen takia.
Jos et näe alla olevia twiittejä, voit katsoa ne tästä ja tästä.
Das Leben ist voller Rückschläge. Lebe, fühle, liebe, lache, weine, spiele, gewinne, verliere, stolpere, falle, aber stehe immer wieder auf 
Jetzt heißt es kämpfen, um in Russland dabei zu sein. Dafür werde ich alles geben.
Für die restlichen Spiele in dieser Saison werde ich meine Mannschaft so gut es geht supporten. Danke für die vielen Genesungswünsche!
@FCBayern
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan