Saksan Kolmosliigassa pelaava Hansa Rostock ei aio tarjota jatkosopimusta suomalaishyökkääjä Tim Väyryselle. Seura kertoi asiasta nettisivuillaan.

Väyrynen on pelannut tällä kaudella Rostockin riveissä 26 sarjaottelua, joissa on syntynyt kolme maalia. Väyrysen sopimus seuran kanssa päättyy ensi kesänä, jonka jälkeen hän on vapaa siirtymään muualle.

– Haluamme kehittää joukkuettamme tulevalle kaudelle ja, kuten on ilmoitettu, tarvitsemme myös muutoksia, seuran urheilujohtaja Markus Thiele kertoi seuran nettisivuilla.

Väyrysen lisäksi joukkueesta saavat lähteä kauden jälkeen myös Marcel Ziemer, Tommy Grupe, Fabian Holthaus, Mike Owusu sekä Selcuk Alibaz.

Väyrynen siirtyi Hansa Rostockiin viime vuoden tammikuussa. Väyrynen on edustanut Veikkausliigassa FC Honkaa, jonka riveissä mies myös voitti sarjan maalikuninkuuden kaudella 2013. Sen jälkeen ura on jatkunut Saksassa.

Väyrynen on satunnaisesti kuulunut myös Huuhkajien rinkiin. Viimeksi hän oli mukana tammikuussa Abu Dhabin leirillä pelaten täydet minuutit Jordaniaa vastaan.