Veikkausliigassa maalijuhlat muuttuivat keltaiseksi kortiksi – linjatuomari havaitsi ”jumalan käden”
Kuva: Juha Tamminen
VPS:n ja RoPS:n välisessä ottelussa nähtiin mielenkiintoinen tilanne, kun VPS onnistui tekemään 1-1-tasoituksen 74. minuutilla, mutta maali lopulta hylättiin. RoPS nappasi komean 1-0-voiton Vaasasta.
Pitkään ei VPS-hyökkääjä Ibrahima Gueye ehtinyt olla kentällä, kunnes mies juhli jo maalintekoa. Laidalta pelattiin keskitys boksin sisään ja sveitsiläisestä FC Sionista lainalla Vepsussa pelaava Gueye jatkoi pallon maaliin. Aluksi näytti siltä, että mies puski pallon maaliin päällään. Myös erotuomari Mikko Leino hyväksyi maalin.
Gueye ehti tuulettaa villisti avausmaaliaan VPS:n riveissä, mutta juhlat loppuivat lyhyeen. RoPS:n pelaajat protestoivat voimakkaasti osumaa ja ilmeisesti syystäkin. Linjatuomari nimittäin oli hereillä ja huomasi, että Gueye ohjasi pallon maaliin kädellään. Lopulta senegalilaishyökkääjälle annettiin käsivirheestä varoitus.
– Hyvä, että tuomari näki sen. Leksa (Leo Väisänen) sai hyvin pelattua hänet (Gueyen) pois siitä ja hän sai sitten kädellä tökättyä pallon maaliin. Se oli selvä käsivirhe, RoPS:n Juuso Hämäläinen totesi ottelun jälkeen Ruutu+:n haastattelussa.
RoPS meni ottelussa johtoon ensimmäisellä puoliajalla Lassi Lappalaisen osumalla. Laukaus kimposi VPS:n puolustuksesta ohi maalivahti Samu Volotisen. Syötön Lappalaisen osumaan tarjoili entinen HJK-lupaus Lucas Lingman.
VPS sai lopussa kovan rynnistyksen vielä aikaiseksi, mutta se ei riittänyt. RoPS nappasi komean 1-0-vierasvoiton Vaasasta. Useissa ennakoissa sarjan häntäpäähän povattu RoPS on aloittanut kauden todella vahvasti, nimittäin tilillä on nyt kahdesta ottelusta kaksi voittoa.
VPS:lle tappio oli ensimmäinen tällä kaudella. Avausottelussa VPS kaatoi kotonaan FC Interin. VPS-kapteeni Sebastian Strandvall oli todella pettynyt tulokseen RoPS:a vastaan.
– Onnittelut RoPS:lle, he ottivat todella kovan voiton. Mitään ottamatta heiltä pois, niin kyllä tämä peli oli sellainen, mikä olisi pitänyt voittaa. Harmittaa tosi paljon, ettemme kyenneet toteuttamaan meidän pelisuunnitelmaa, Strandvall kommentoi Ruutu+:lle ottelun jälkeen.
LUE MYÖS:
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”