Brittiläinen tuomarisuuruus innoissaan VAR:sta – ”Meillä ei ole enää varaa…”
Kuva: Getty Images
43-vuotiasta Mark Clattenburgia pidetään yhtenä viime vuosien ehdottomasti parhaista brittierotuomareista. Clattenburg tuomitsi muun muassa vuonna 2016 sekä Mestarien liigan loppuottelun että EM-finaalin.
Helmikuussa 2017 Clattenburg hyvästeli Valioliigan ja lähti erotuomarijohtajatehtäviin Saudi-Arabiaan. Se tiesi samalla loppua hänen kansainväliselle tuomariuralleen. Touko-kesäkuussa Clattenburg tarttuu taas pilliin, kun hän viheltää Englannissa järjestettävissä CONIFA:n MM-kisoissa, joihin osallistuu Tiibetin, Tuvalun ja Länsi-Armenian kaltaisia joukkueita, jotka eivät ole FIFA:n jäseniä. Saamen joukkuetta ei tällä kertaa turnauksessa nähdä.
– Tämä on hyvä tilaisuus työskennellä vähemmän onnekkaiden kansakuntien kanssa. Ne maat eivät pääse FIFA:n jäseniksi statuksensa takia, Clattenburg selvittää FourFourTwo:lle.
– Joistain niistä maista en ollut koskaan kuullutkaan, mutta tämä on suurenmoinen tilaisuus. Kisat pelataan Lontoossa, ja saamme nauttia rakastamastamme pelistä.
– Jossain niistä maista kentällä juoksee koiria kesken cup-finaalin tai käytetään pelkkiä tötsiä kulmalippuina. Jalkapallon positiiviset aspektit näkyvät silti – kunto, nautinto ja ilo. Haluaisin joskus itsekin antaa jotain takaisin lajille. Yksi unelmistani on perustaa erotuomariakatemia ja nostaa tuomaroinnin tasoa ilman politikointia.
”VAR vähentää filmaamista”
Kesän varsinaisessa MM-turnauksessa käytetään ensimmäisen kerran videotuomarijärjestelmä VAR:ia. Clattenburg on uudistuksesta innoissaan. – Rakastan sitä. Uskon, että MM-kisat tulevat menemään hienosti, ja VAR näyttelee siinä omaa osaansa. – Ihmiset eivät ajattele VAR:n ennaltaehkäisevää vaikutusta. VAR estää pelaajia huijaamasta ja teeskentelemästä loukkaantumisia, koska teknologian ansiosta he jäisivät siitä kiinni, Clattenburg muistuttaa. [readmore from=Clattenburg-Mark] – Totta kai se tulee synnyttämään keskustelua. Siksi jalkapallo onkin niin ainutlaatuista. Mutta jos VAR estää räikeän käsivirheen, räikeän filmauksen tai räikeän maalin, jota ei olisi pitänyt hyväksyä, niin mahtavaa. Meillä ei ole varaa uuteen Frank Lampardin tilanteeseen tai uuteen Thierry Henryn kädellä pelaamiseen. Emme voi sallia sitä, että sellaiset päätökset pilaisivat MM-kisat.”Englantilaistuomareilla ei varaa ylimielisyyteen”
Clattenburg ottaa haastattelussa laajemminkin kantaa tuomarin työhön. – Tuomarin työ on muuttunut massiivisesti, lähinnä kameroiden ja sosiaalisen median takia. Monet väittävät, että tuomarit haluavat olla show’n tähtiä, mutta uskokaa minua, kun sanon, että yksikään tuomari ei halua sitä. – Tuomari kuitenkin on huomion keskipisteessä. Jotkut käsittelevät tilanteen paremmin kuin toiset. Me olemme vain tavallisia ihmisiä. Valioliiga on maailman suurin liiga, joten valitettavasti tuomarit ovat alttiita kritiikille. MM-kisoissa ei nähdä tällä kertaa lainkaan englantilaisia tuomareita, ja yllättävää kyllä Clattenburg ottaa sen omaan piikkiinsä. – Se on minun vikani. Minä olin tuomariohjelmassa, sitten FIFA teki tuomarivalinnat alle 17- ja alle 20-vuotiaiden kisoihin, sitten minä lopetin, eikä aika riittänyt ohjelman muuttamiseen. – Olen kuitenkin sanonut ennenkin, että englantilaiset tuomarit eivät saa olla ylimielisiä. MM-kisoihin pääsi vain yhdeksän eurooppalaista tuomaria, ja MM- ja EM-kisoissa olleet Jonas Eriksson ja Viktor Kassai eivät päässeet mukaan. – Miksi siis Michael Oliverin tai Anthony Taylorin pitäisi päästä? He ovat nuoria, eikä heillä ole edellämainitun kaksikon kokemusta. He saavat pian lisää kokemusta kansainvälisistä peleistä ja Mestarien liigasta. Kuka tietää, ehkä minäkään en olisi päässyt mukaan, olisihan tasoni voinut laskea.LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ruotsalaiset valittivat tuomaroinnista Ranskaa vastaan – ”Sain kyynärpäästä naamaan”
- Brasilian luottopelaaja sivussa neljännesvälierästä – MM-kisat ohi?
- Ecuador putosi MM-kisoista – valmentaja jättää paikkansa
- Jürgen Klopp: järisyttävä MM-huhu alkaa levitä
- Marcelo Bielsa latasi suorat sanat Uruguayn MM-fiaskosta
- Veikkausliigasta tuttu maalitykki Ashley Coffey löysi uuden seuran
- Lucas Bergströmin kilpailija jättämässä Mallorcan
- LIVESEURANTA: Englanti ja Kongon demokraattinen tasavalta taistelevat neljännesvälieräpaikasta!
- Lionel Messillä ja Kylian Mbappélla kuusi osumaa – ranskalaistähti kommentoi maalipörssin tilannetta
- FIFA selitti, miksi Saksan kohuttu jatkoaikamaali hylättiin
- Chelsean jättänyt Jimi Tauriainen löysi uuden seuran
- Ylen asiantuntija Marianne Miettinen kertoi – tämä voi selittää Euroopan maiden vaikeudet MM-kisoissa
- Ronaldo pyysi Zinédine Zidanea poistumaan Brasilian pukukopista: ”Tunnelma oli karmea”
- Hollantilaislegendalta kovaa kritiikkiä Ronald Koemanille: ”Mitä valmentajan päässä oikein liikkuu?”
- Kylian Mbappé ja Ranska tekivät selvää jälkeä Ruotsista MM-kisoissa
- Jürgen Klopp äimistyi Saksan hylätystä osumasta: ”Arsenal teki 60 prosenttia maaleistaan tuolla tavalla”
- Taas siirtouutisia Seinäjoelta – SJK myy toisenkin pelaajansa
- LIVESEURANTA: Brasilia neljännesvälieriin!
- Graham Potter paljasti viestinsä Ruotsin pelaajille MM-putoamisen jälkeen: ”Vaikka he eivät haluaisi sitä kuulla…”
- Yle: Maalitykki palaa KuPSiin