Diego Maradona jälleen kohun keskipisteenä – seuralta ja asianajajalta ristiriitaista tietoa
Kuva: Getty Images
Argentiinalaislegenda Diego Maradonan ympärillä sattuu ja tapahtuu jatkuvasti.
Maradona, 57, on viime vuodesta lähtien valmentanut Arabiemiraattien toisella sarjatasolla pelaavaa Al Fujairahia. Viikonloppuna seura ilmoitti, että entinen maailmanmestari on jättänyt Al Fujairahin, ja hänen sopimuksensa on puretty yhteisymmärryksessä, koska Maradona ei onnistunut nostamaan joukkuetta maan korkeimmalle sarjatasolle.
Maanantaina Al Fujairah tiedotti kuitenkin, että Maradona on nimitetty uudelleen joukkueen päävalmentajaksi yhden vuoden sopimuksella.
Pian seuran tiedotteen jälkeen Maradonan asianajaja kiisti sosiaalisessa mediassa, että uusi sopimus olisi syntynyt. Al Fujairahin tiedote on kuitenkin yhä seuran sivuilla.
Maradonan valmentajan ura on ollut uusine käänteineen yhtä vuoristorataa. Hän valmensi Argentiinan maajoukkuetta vuosina 2008-2010. Argentiina eteni voitosta voittoon, kunnes puolivälierässä vastaan tuli Saksa, joka möyhensi Maradonan ryhmän 4-0.
Argentiinan jalkapalloliitto kertoi, että se suunnitteli Maradonalle neljän vuoden jatkosopimusta, mutta vain pari viikkoa myöhemmin liitto tiedotti, että se päätti yksimielisesti olla jatkamatta Maradonan diiliä.
Maajoukkuepestin jälkeen Maradona suuntasi dubailaiseen Al Wasliin, jonka valmentajana hän kesti vain 22 ottelua voittaen niistä seitsemän.
Maradona piti taukoa valmentajan töistä viisi vuotta, kunnes hän palasi viime vuonna Arabiemiraatteihin. Al Fujairahissa hän voitti 52,3 prosenttia otteluista ja oli hävinyt vain kerran 19 pelin aikana.
Jäämme mielenkiinnolla seuraamaan, mihin Maradonan tie seuraavaksi vie.
Lähde: FourFourTwo
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Son Heung-min pyysi Etelä-Korean faneilta anteeksi ja esitti heille yhden pyynnön
- LIVESEURANTA: Norsunluurannikko ja Norja iskevät yhteen illalla
- Graham Potter: Ranskalla ei ole heikkouksia – ”Meidän täytyy pelata elämämme ottelu”
- Hollanti putosi – Ronald Koeman puolusti systeemiään: ”Voitte ajatella taktiikoista mitä haluatte”
- Hollantilaislegendalta kovaa kritiikkiä Ronald Koemanille: ”Mitä valmentajan päässä oikein liikkuu?”
- Casemiro kertoi Brasilian avaimen voitossa Japania vastaan: ”Se oli tärkeintä”
- Neymar käskettiin takaisin lämmittelemästä – näin Carlo Ancelotti kommentoi
- Etelä-Korean eronnut valmentaja sai tappouhkauksia – lentokentällä toistasataa poliisia
- Kai Havertz musertui Saksan pudottua MM-kisoista: ”Olen sanaton”
- Haastattelu: Mitä KuPS etsii kesän siirtoikkunassa, Sixten Boström?
- Ronaldo pyysi Zinédine Zidanea poistumaan Brasilian pukukopista: ”Tunnelma oli karmea”
- Valtava shokki MM-kisoissa! Paraguay pudotti Saksan pilkuilla
- Daily Record: Topi Keskinen saattaa siirtyä Gert Remmelin alaisuuteen
- Matias Siltasen markkina-arvo kolminkertaistui Transfermarktissa
- Luka Modric teki MM-historiaa
- Jürgen Klopp äimistyi Saksan hylätystä osumasta: ”Arsenal teki 60 prosenttia maaleistaan tuolla tavalla”
- Huuhkajien pelaaja vaihtamassa seuraa Italiassa
- Verta, kyyneliä ja dramaattinen pilkkukisa – Marokko pudotti Hollannin MM-trillerissä
- Ylen asiantuntijat lyttäävät MM-kisojen ensimmäistä pudotuspeliä – ”Nyt nähtiin todella huonoa jalkapalloa”
- LIVESEURANTA: Brasilia neljännesvälieriin!