HS: HIFK-pomolta erikoinen kommentti HJK:n pyhätöstä” Se on avoin tuulitunneli”

Ykkösessä pelaava Helsingin IFK jätti joulukuussa kaupungille hakemuksen katetun jalkapallostadionin rakentamisesta Suvilahden alueelle.
HIFK Fotboll Ab:n hallituksen puheenjohtajan Christoffer Perretin mukaan HIFK sai keväällä kaupungilta ilmoituksen, että Suvilahden alueelle halutaan jokin muu hanke kuin katettu jalkapallostadion, kertoo Helsingin Sanomat.
Seura odottaa tällä hetkeltä kaupungilta apuja tonttipaikan löytämiseen.
– He eivät ole ilmoittaneet, mitä sinne on tulossa. Olihan se pettymys meille, koska se oli alun perin meille oikotie onneen. Kysyimme kaupungilta tonttivaihtoehtoja, ja silloin kaupunki itse ilmoitti meille, että hakekaa Suvilahteen, Perret sanoi Helsingin Sanomien haastattelussa.
– Meillähän on ajatuksia, mutta sehän on pitkälti kaupungista kiinni, mistä löytyisi tontti. Pasilasta ja Käpylästä on keskusteltu kaupungin kanssa, mutta emme ole saaneet suoraa vastausta.
HIFK on vuodesta 2015 lähtien pelannut Helsingin Jalkapalloklubin Telia 5G Arenalla kotiottelunsa.
– Yleisellä tasolla sanon, että Helsinki ansaitsee jalkapallostadionin, ja mielestäni meillä ei ole yhtään tällä hetkellä, Perret sanoi.
– Se (Telia 5G Arena) on avoin tuulitunneli. Tarkoitan sellaista katettua paikkaa, jossa voi pelata ympäri vuoden. Tukholmassa niitä on. Luulen, että sellaiselle paikalle on tarvetta. Suomalainen urheilu tarvitsee hyviä paikkoja.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Eurooppa-liiga
- Mestarien liiga
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- SJK esitteli nimekkään paluumuuttajan – helikopterilla paikalle
- Bayern Münchenin Jamal Musialan kammottavasta loukkaantumisesta lohduton ensiarvio – Manuel Neuer syytti PSG:n supertähteä: ”Hän oli valmis ottamaan riskin”
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS