FC Inter lähti uuteen veikkausliigakauteen kohtalaisen kovin odotuksin. Uudistuneen joukkueen odotettiin palaavan muutaman vuoden tauon jälkeen sarjan kärkikahinoihin ja kenties kamppailevan jopa mitalista. Startti kauteen on kuitenkin ollut vaikea, sillä seitsemästä pelistä saaliina on ollut vain yksi voitto ja yhteensä viisi sarjapistettä.

Yksi syy optimismiin oli epäilemättä hyvin menneissä Suomen Cupin otteluissa. Inter voitti cupissa oman alkulohkonsa ja selvitti vakuuttavasti myös pudotuspelit edeten seurahistorian neljänteen Suomen Cupin finaaliin. Vaikeudet alkoivat kuitenkin Veikkausliigassa.

Lauantaina Helsingissä Telia 5G Stadionilla pelattavassa loppuottelussa Inter haastaa HJK:n, jonka kanssa se pelasi Veikkausliigassa Veritas Stadionilla maalittoman tasapelin. Paino on sanalla haastaa, sillä ainakin Inter-konkari Mika Ojalan mukaan HJK on ottelun ehdoton ennakkosuosikki.

– Pelit eivät ole lähelläkään sitä, mitä kannattajat ovat meiltä odottaneet. Nyt pitää kuitenkin unohtaa Veikkausliiga hetkeksi, Ojala painottaa Interin kotisivujen haastattelussa.

– Lauantaina on edessä yksittäinen ottelu, jossa kukaan ei odota meiltä yhtikäs mitään. Me kuitenkin joukkueen ja taustojen kanssa tiedämme ja uskomme, että pystymme voittamaan matsin.

Ottelun voittajalle on luvassa paikka Eurooppa-liigan karsintoihin, mutta kuitenkin vasta kaudelle 2019-2020, eli yli vuoden päähän. Europaikka luonnollisesti houkuttelee, mutta Ojala uskoisi finaalivoiton antavan joukkueelle muutenkin valtavasti henkisiä voimavaroja Veikkausliigan haasteisiin.

– Tämä on käännekohtapeli meille, sitä ainakin toivon. Lauantaina kaikki tietävät panokset. Se tarkoittaa, että pitää kynsin ja hampain raataa pytty takaisin Turkuun. Siitä saisimme varmasti hirvittävän lisäbuustin koko kauteen ja samalla se olisi iso asia koko seuralle voitosta saatavan europaikan myötä, Ojala uskoo.

Interin ainoa Suomen Cupin voitto on vuodelta 2009, jolloin se kaatoi finaalissa Tampere Unitedin 2-1. Vuonna 2014 se hävisi loppuottelun HJK:lle rankkareilla, ja vuonna 2015 IFK Mariehamnille maalein 1-2, vaikka Inter pelasi ottelussa yli tunnin miesylivoimalla.

HJK on Suomen Cupin historian menestynein seura 13 cup-mestaruudellaan.