KuPS-nuorukaista sovitellaan uuteen rooliin: ”Kehitetään kansainvälisen tason puolustuspelaajaa”
Kuva: Juha Tamminen
Kuopion Palloseuran Saku Savolainen on nähty tavallisesti hyökkäävässä roolissa enemmänkin laitahyökkääjänä, mutta viime aikoina 21-vuotias pelimies on nähty KuPS:ssa myös puolustavammassa roolissa.
Pikkuhuuhkajien päävalmentaja Juha Malinen on innostunut KuPS-luotsi Jani Honkavaaran kokeilusta, ja aikoo itsekin peluuttaa Savolaista puolustajana EM-karsintaottelussa Färsaaria vastaan.
[readmore from=Pikkuhuuhkajat]
– Saku Savolainen on mukana ikään kuin uutena puolustuspään pelaajana. Muutama puolustuspään peli alla Kuopiossa ja nyt lähdetään etsimään Jani Honkavaaran kanssa, että pystytäänkö hänestä kehittämään jopa kansanvälisen tason puolustuspelaaja, Malinen totesi Huuhkaja TV:n haastattelussa.
Malinen uskoo, että moni hyvin kehittynyt nuorukainen Pikkuhuuhkajien nykyisestä kokoonpanosta on lähellä siirtoa ulkomaille. Luotsi pitää kehitystä hyvänä.
– Varmaan siellä on noin viitisen pelaajaa, joilla on viittä vaille uusi seurasopimus tiedossa ja ne kaikki ovat askeleita eteenpäin, Malinen jatkaa.
U21-maajoukkue kohtaa Färsaaret vieraissa perjantaina 8. kesäkuuta.
LUE MYÖS:
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Käsittämätön tilanne tallentui videolle – kärry jyräsi ex-valioliigapelaajan
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa
- Yllätys: Tällaista roolia Zinedine Zidane kaavailee Kylian Mbappélle
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- KuPS-pelaaja teki äärimmäisen harvinaisen maalin – nämä muistetaan aina
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Suosio lähes kuin Martalla – yliopistopelaaja vetoaa miehiin
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Käsittämätön tilanne tallentui videolle – kärry jyräsi ex-valioliigapelaajan