Leikkauksesta toipuva Sergio Agüero odottaa innolla MM-kisoja: ”Nyt polvi on kuin uusi”

Kun pohditaan Argentiinan mahdollista menestystä ensi kuussa alkavissa MM-kisoissa, kaikki katseet kääntyvät Lionel Messiin, joka on kannatellut kotimaansa maajoukkuetta jo vuosia. Tosiasia kuitenkin on, että turnauksessa pitkälle edetäkseen Albiceleste kaipaa onnistumisia muiltakin kuin Messiltä.
Yksi potentiaalisimmista ratkaisijoista Argentiinan joukkueessa on Manchester Cityn Sergio Agüero. Parin viikon päästä 30 vuotta täyttävä Agüero on kuitenkin kärsinyt useista loukkaantumisista viime vuosina, ja monet suhtautuvatkin skeptisesti hyökkääjän pysymiseen terveenä koko turnauksen ajan.
Agüerolla oli kuitenkin Argentiinan kannattajille hyviä uutisia. Kärkimies selvitti TyC Sportsin TV-haastattelussa, että huhtikuisella leikkauksella hoidettiin kuntoon jo vuosien ajan kiusannut polvivaiva, ja nyt hän pääsee MM-kisoihin ”tuoreempana kuin muut”.
– Tosiasia on, että polvi on vaivannut minua jo vuodesta 2013. Tällä kaudella se aiheutti minulle aika paljon ongelmia, mutta niitä on ollut jo pitkään, Agüero kertoi.
– Juttelin Manchester Cityn lääkärien kanssa ja sovimme, että odotamme hieman Mestarien liigan takia. Tilanne ei kuitenkaan parantunut.
[readmore from=Aguero-Sergio]
– (Pep) Guardiola tuki minua paljon ja kehotti minua pysymään rauhallisena. Kun varmistimme mestaruuden, sanoin lääkäreille, ettei polvi tunnu hyvältä. MM-kisojen takia halusin leikkaukseen heti, koska pelkäsin joutuvani jättämään kisat väliin, hyökkääjä jatkaa.
Leikkaus meni hyvin, ja Agüero katsookin kohti MM-turnausta täynnä optimismia.
– Viiden vuoden vaivojen jälkeen polvi tuntuu nyt kuin uudelta. Viimeisten viiden vuoden aikana en pystynyt koukistamaan sitä kunnolla, mutta nyt oloni on todella helpottunut. MM-kisoihinkin pääsen monia muita paremmin levänneenä, Agüero naurahtaa.
– Vamma ei ollut sinänsä vakava ja leikkauskin kesti vain 12 minuuttia. Valioliigassa kuitenkin pelataan kolmen päivän välein, joten joskus polvi turposi ja alkoi sattua.
– Muuta tapaa ei enää ollut, jotta tuntisin oloni paremmaksi. Minulla on edessäni jotain tärkeää ensi kuussa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lehti: Jordan Hendersonin ja Ajaxin tiet eroavat
- FC Inter vahvisti tärkeän sopimusuutisen
- Lähde: Oliver Antman kiinnostaa Belgian suurseuroja
- HJK-hyökkääjä lainalle toiseen Veikkausliigan seuraan
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- HJK-hyökkääjä lainalle toiseen Veikkausliigan seuraan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Lähde: Oliver Antman kiinnostaa Belgian suurseuroja
- FC Inter vahvisti tärkeän sopimusuutisen
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Lehti: Jordan Hendersonin ja Ajaxin tiet eroavat
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS