Pikkuhelmarien häikäisevän uroteon luottopelaaja: ”Loppua kohden tuntui jo jaloissa”

Suomen alle 17-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue teki Liettuassa todellisen uroteon, kun se sijoittui EM-turnauksessa kolmanneksi ja varmisti paikkansa marraskuussa Uruguayssa pelattaviin MM-kisoihin (lue juttu päätösottelusta). Myös sosiaalisessa mediassa saavutuksesta luonnollisesti innostuttiin.
Yksi Pikkuhelmarien avainpelaajista oli keskuspuolustaja Joanna Tynnilä, joka pelasi turnauksen kaikki viisi ottelua alusta loppuun.
– Tunnelma joukkueessa on tosi hyvä, kun saavutimme sen, mikä meillä oli tähän peliin tavoitteena, Tynnilä toteaa Palloliiton HUU-TV:n haastattelussa.
– Turnaus oli fyysisesti tosi rankka. Pelit olivat sen verran kovatasoisia ja työmäärät paljon isompia kuin omissa peleissä. Pelejä pelattiin myös aika tiukkaan tahtiin, joten kyllä se loppua kohden alkaa jo tuntua jaloissa. Joukkueen tsemppaamisesta sai kuitenkin aina lisävoimaa.
Aasian maat hallinneet ikäluokan MM-turnauksia
Ikäluokan MM-kisat pelataan Uruguayssa 13.11.-1.12. Alle 17-vuotiaiden tyttöjen MM-kisat pelataan kahden vuoden välein, ja nyt edessä on kisahistorian kuudes MM-turnaus.
Aiemmin valtikka on ollut tiukasti Aasiassa. Kisahistorian menestynein maa on kaksi mestaruutta voittanut Pohjois-Korea, ja yhteen mestaruuteen ovat pystyneet myös Japani ja Etelä-Korea. Vuonna 2012 kultaa voitti Ranska. Euroopan maa nähtiin finaalissa myös 2014, kun Espanja hävisi loppuottelun Japanille.
Kisoissa on tähän mennessä nähty 31 eri maata, joten Suomesta tulee nyt 32:s. Euroopan maita MM-kisoissa on nähty Suomen lisäksi kahdeksan: Saksa, Espanja, Ranska, Italia, Tanska, Englanti, Irlanti ja ainoa eurooppalainen kisajärjestäjä, vuoden 2012 emäntämaa Azerbaidzhan.
Suomikin harkitsi vuonna 2014 hakevansa näiden MM-kisojen järjestelyoikeutta, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin, koska Pikkuhelmarit pääsivät kisoihin tätäkin kautta.
[readmore from=Pikkuhelmarit]
Kisojen 16 osallistujamaasta 13 on jo selvillä. EM-kisojen kolme parasta Espanja, Saksa ja Suomi saavat emäntämaa Uruguayn lisäksi seurakseen Japanin, Etelä-Korean ja Pohjois-Korean, Kamerunin, Ghanan ja Etelä-Afrikan sekä Brasilian, Kolumbian ja Uuden-Seelannin. Joukosta Japani, Pohjois-Korea, Ghana, Saksa ja Uusi-Seelanti ovat osallistuneet myös kaikkiin aiempiin turnauksiin.
Pohjois- ja Keski-Amerikan kolmen osallistujamaan piti myös olla jo selvillä, mutta alueen mestaruusturnaus jouduttiin keskeyttämään järjestäjämaa Nicaraguassa puhjenneiden levottomuuksien takia. Kuusi jatkopaikoista yhä taistelevaa maata pelaa turnauksen loppuun 6.-12.6. Yhdysvalloissa.
MM-kisojen alkulohkot arvotaan ensi viikon keskiviikkona 30. toukokuuta Zürichissä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Malick Thiaw herättänyt Saksan suurseurojen kiinnostuksen
- Jani Honkavaaran Djurgårdenin eurotaival katkesi ylivertaisen valioliigajätin käsissä
- Ilves vahvisti ison jatkosopimuksen
- Joel Pohjanpalo Serie B:n kuukauden pelaaja!
- Valioliigaseurat upottanut Luis Enrique: ”Me tulemme farmariliigasta”
- Mikel Artetalta suuria puheita Arsenalin putoamisen jälkeen: ”Ansaitsimme paljon enemmän”
- Djurgården metsästää ihmettä Lontoossa – Jani Honkavaara: ”Ei tämä mahdotonta ole…”
- PSG Mestarien liigan finaaliin – espanjalaistähdeltä näyttävä suoritus
- Donald Trumpilta Venäjä-ehdotus FIFA:n Gianni Infantinolle: ”Se voisi olla kannustin”
- Simo Valakari paljasti syynsä jäädä Skotlannin jumbojoukkueeseen – HJK oli kiinnostunut
- Joel Pohjanpalo Serie B:n kuukauden pelaaja!
- Jani Honkavaaran Djurgårdenin eurotaival katkesi ylivertaisen valioliigajätin käsissä
- Valioliigaseurat upottanut Luis Enrique: ”Me tulemme farmariliigasta”
- Ilves vahvisti ison jatkosopimuksen
- Simo Valakari paljasti syynsä jäädä Skotlannin jumbojoukkueeseen – HJK oli kiinnostunut
- Mikel Artetalta suuria puheita Arsenalin putoamisen jälkeen: ”Ansaitsimme paljon enemmän”
- Suomen Cupissa yllätystulos! Veikkausliigaseura laulukuoroon
- Katso: Toni Koskelan Kalmar pelaa vahvaa alkukautta – Anthony Olusanya iski maalin
- Djurgården metsästää ihmettä Lontoossa – Jani Honkavaara: ”Ei tämä mahdotonta ole…”
- Donald Trumpilta Venäjä-ehdotus FIFA:n Gianni Infantinolle: ”Se voisi olla kannustin”