Ruotsin joukkue pohtii protestia MM-kisoissa – ”Kaikkien joukkueiden pitäisi osallistua”
Kuva: Getty Images
Ruotsin jalkapallomaajoukkueen pelaajat suunnittelevat protestia Venäjän ihmisoikeustilannetta kohtaan parin viikon päästä alkavissa MM-kisoissa. Kipinä mielenilmausta kohtaan syntyi, kun ihmisoikeusjärjestö Civil Rights Defenders järjesti joukkueelle tiedotustilaisuuden torstaina, maajoukkueen valmistavan leirin toisena päivänä.
Pelaajat viettivät viikonlopun vapaata, mutta maanantaina heräsi ajatus tehdä asioiden eteen jotain.
– Se oli todella hyvä tapaaminen. Kunnioitan suuresti tuollaista työtä ylipäätään. Uutisia lukiessaan vähän masentuu, mutta samalla tulimme paljon viisaammiksi. Tuollaisen tiedon jakaminen pelaajille ja johtoportaalle on tärkeää, maajoukkueen valmentaja Janne Andersson totesi lehdistötilaisuudessa Aftonbladetin mukaan.
Joukkueen pelaajat suhtautuvat mielenosoitukseen pääosin positiivisesti.
– Olemme saaneet tietoa ja hyvän käsityksen vähemmistöjen asemasta Venäjällä, ja siitä, kuinka uskomattoman vaikeaa joidenkin elämä voi olla, Oscar Hiljemark kertoi.
– Meihin vaikuttaa sekin, mitä kentän ulkopuolella tapahtuu. On hyvä, että kaikki saavat siitä tietoa. Siten on helpompaa keskittyä omaan tekemiseemme. Meidän mielestämme kaikilla tulisi olla samat oikeudet, Genoan keskikenttäpelaaja jatkaa.
Bolognan hyökkääjä Emil Krafth on samoilla linjoilla. Hän kannattaa myös kollektiivista MM-mielenosoitusta.
– Silloin siihen pitäisi kuitenkin osallistua kaikkien joukkueiden yhdessä eikä vain yhden tai kahden joukkueen, Krafth korostaa.
– On selvää, että tilanne näyttää kamalalta monilla Venäjän alueilla. Ihmisiä kohdellaan edelleen surkeasti monissa paikoissa. Se koskee esimerkiksi seksuaalista suuntautumista tai naisten asemaa.
– Meillä on mahdollisuus tavoittaa monia ihmisiä, Krafth muistuttaa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Kulttihahmolla mahdollisuus nousta Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon rinnalle