Samuel Eto’o neuvoo hyökkääjälupausta: ”Hänestä voi tulla seuraava Messi”

© Kuva: Getty Images

Kamerunilaislegenda Samuel Eto’o uskoo, että Paris Saint-Germainin Kylian Mbappésta voi nousta seuraava Lionel Messi, jos hän seuraa argentiinalaistähden mallia jalkapallon huipulle.

Nykyään turkkilaisessa Konyasporissa pelaava Eto’o on seurannut 19-vuotiaan Mbappén edesottamuksia suurella mielenkiinnolla. Hän pelasi nuoren Messin kanssa Barcelonassa vuosina 2004-2009 ja näki, miten ujosta argentiinalaispojasta kasvoi lajin supertähti.

Mbappé on Messin tavoin ollut jalkapalloväen huulilla jo nuoresta pitäen. Viime kaudella hän iski AS Monacolle 26 maalia, ja tällä kaudella osumia on kertynyt PSG:ssä jo 21.

Eto’on mukaan PSG:n teinitähden on opittava pitämään huolta itsestään ja imagostaan myös kentän ulkopuolella.

– Mbappé on seuraava Messi, jos hän käsittelee statustaan hyvin ja ymmärtää, mitä hänen nimensä ympärillä tapahtuu, sanoi Eto’o France Footballin haastattelussa.

– Mahtavan uran luomisessa on otettava huomioon niin monia asioita, joilla ei ole mitään tekemistä jalkapallon kanssa, vaikka kyseessä olisi poikkeuksellinen pelaaja. Toivottavasti saan jonain päivänä mahdollisuuden puhua näistä asioista hänen kanssaan.

– Kylian voi kerätä inspiraatiota Lionel Messin epäinhimillisestä henkisestä voimasta, jonka sain nähdä kehittyvän Barcelonassa.

– Messi saa yhä pelaamisen näyttämään helpolta luomalla asioita joka sekunti. Hän on ainutlaatuinen, mutta hän on pysynyt samana pikkupoikana, jonka tapasin vuonna 2004; kunnioittavana ja hienovaraisena.

– Muut olisivat saattaneet mennä sekaisin maailmanlaajuisen tähteyden edessä.


Näin saat 20 vapaapeliä

Et tarvitse omaa talletusta

  • Avaa pelitili Kalevala Kasinolle.
  • Valitse suosikkipeli Reactoonz ja pelaa 20 vapaapeliä ilman omaa talletusta!
  • Lisäksi tarjolla huikea 325€ bonus.